maanantai 16. toukokuuta 2016

SADe-ohjelma on päättynyt, mutta Sateen varjolla jatkaa


Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma SADe sai alkunsa vuonna 2009 ja päättyi vuoden 2015 lopussa. Ohjelmassa toteutettiin useita palveluita kansalaisosallistumisen lisäämiseksi. Ohjelman yksi osakokonaisuus oli Asumisen ja rakentamisen ePalvelut. Vuosina 2012–2015 Sateen varjolla -blogista on päässyt seuraamaan Elinympäristön tietopalveluiden Tarkkailijan, Haravan ja Liiterin kehitystyötä ideoinnista palveluiksi.

Palvelut ovat nyt täydessä käytössä. Niiden avulla parannetaan paraikaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia, kehitetään viranomaisten, kansalaisten ja yritysten välistä tiedonkulkua sekä helpotetaan maankäytön suunnitteluun tarvittavan tiedon keräämistä ja käyttöä. SADe-ohjelma on päättynyt, mutta Sateen varjolla -blogissa jatketaan rakennetun ympäristön ja siihen liittyvien sähköisten tietopalveluiden käsittelyä. 


SADe-ohjelman Haravan, Tarkkailijan ja Liiterin kuulumisia

Karttapohjaisen ideointi- ja palautekanavana toimivan Kyselypalvelu Haravan pilottikäyttö aloitettiin vuonna 2012 ja pilottikäyttäjien kokemuksia on kertynyt blogiin runsaasti. Haravaa on hyödynnetty esimerkiksi kunnissa suunnittelun ja kehittämisen apuna. Haravassa vastaaja merkitsee palautteen suoraan kartalle, joten palautteen antaminen ja sen käsittely on helppoa ja yksinkertaista. Harava onkin koettu käteväksi osallistumisen työkaluksi. Haravan on toteuttanut ja sen omistaa Dimenteq Oy. 

Vahtipalvelu Tarkkailijan pilottikäyttö aloitettiin vuoden 2013 huhtikuussa. Palvelun avulla voi kätevästi seurata useita eri aihealueiden tiedotusta ja uutisointia, kuten kaavoitukseen, asumiseen ja liikuntapalveluihin liittyen. Aihealueet voi tallentaa vahdiksi ja kohdistaa esimerkiksi vain tietylle alueelle. Palvelu hakee tiedot yli 400:sta kuntien, viranomaisten ja medioiden verkkopalveluista. Palvelu on kaikkien käytössä maksutta ja saanut kiinnostusta muun muassa asiantuntijoiden, opiskelijoiden ja kesämökkien omistajien keskuudessa. Tarkkailijan on toteuttanut Solita Oy yhdessä Leiki Ltd:n ja Sito Oy:n kanssa. Palvelun omistaa Solita Oy.

Vuoden 2015 loppupuolella saatiin suuren työn ja ponnistuksen vaatinut tietopalvelu Liiteri julkaistua. Liiteri kokoaa yhteen rakennettua ympäristöä ja kaavoitusta koskevia paikka- ja tilastotietoja. Liiterissä on katseltavissa myös Yleiskaavapalvelun aineistoja. Liiterissä on kolme eri käyttäjätasoa: maksutta joko vieraana tai rekisteröityneenä käyttäjänä tai maksullisena sopimuskäyttäjänä. Käyttäjäksi rekisteröitymällä voi Liiteriin tallentaa omia työtiloja ja aineistoja. Maksullinen sopimuskäyttö mahdollistaa pääsyn koko Liiterin laajaan tietosisältöön, kaikkiin toiminnallisuuksiin sekä YKR-aineistoon. Liiterin sopimuskäyttäjinä on muun muassa kuntia, maakunnanliittoja ja ELY-keskuksia. Liiterin teknisestä toteutuksesta vastasi Sito Oy ja palvelun omistaa Suomen ympäristökeskus.


Mihin nyt suunnataan Sateen varjolla?

Palveluiden vakiinnuttua käyttöön jatketaan blogissa nykyisin kokoamalla yhteen ajatuksia, kokemuksia ja tietoa rakennetun ympäristön ajankohtaisista asioista ja näkökulmista sekä sähköisistä tietopalveluista ja niiden kehittämisen uusista tuulista. Blogi toimii samalla sekä Suomen ympäristökeskuksen rakennetun ympäristön ja maankäytön kestävyys -teemakokonaisuuden alaisten alue- ja yhdyskuntarakenne sekä alueidenkäyttö ryhmien foorumina että laajemmin aihepiirin ajankohtaisten asioiden kokoajana.

Blogissa pääset seuraamaan edelleen kirjoituksia muun muassa maankäyttöön, yhdyskuntarakenteen kestävyyteen, asukkaiden osallistumiseen, suunnittelun tietoaineistoihin, erilaisiin tietopalveluihin ja elinympäristön laatutekijöihin liittyen. Kutsummekin samalla lukijamme mukaan vaikuttamaan sisältöön – mistä sinä haluaisit meidän sykeläisten kirjoittavan tai haluaisitko itse kirjoittaa jostakin ajankohtaisesta aiheesta?

SADe-ohjelman palveluiden avulla saadaan monipuolista tietoa rakennetusta ympäristöstä. Tästä Jätkäsaaren rakennustyömaasta Haravan avulla voitaisiin kysellä alueen suunnitelmaluonnoksista, alueelle muuttoa suunnitteleva voisi Tarkkailijan avulla seurata alueen rakentumisen uutisointia ja Liiterin kautta tarkistaa alueen asemakaavoitustilanteen.

Kuva: Jätkäsaaren rakennustyömaa, näkymä Malta-talon kattoterassilta kesäkuussa 2014.
© Jussi Palmen / Ympäristöhallinnon kuvapankki

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti