Minne tulee
rakentaa ja minne ei? Entä mistä tietää, mikä on riittävästi? Voidaanko
luontoarvojen säilyminen turvata siellä, missä tuotetaan ekosysteemipalveluita?
Ihminen on jo pitkään suojellut alueita,
mutta kohdistanut suojelutoimet usein luonnon monimuotoisuuden säilymisen
kannalta aivan vääränlaisiin paikkoihin.
Tämä on johtanut siihen, että erilaisia elinympäristöjä ei ole suojeltu
tasapuolisesti. Suojelun kohteeksi on valittu pääosin taloudellisista syistä kaikkein
vähätuottoisimpia ja kaukana asutuksesta sijaitsevia kohteita. Samanaikaisesti
väestönkasvu ja siitä johtuva kaupunkirakenteen hallitsematon levittäytyminen
ovat johtaneet luonnon pirstoutumiseen ja sitä kautta monimuotoisuuden
vähenemiseen. Edellä mainitut tekijät ovat myös heikentäneet monin paikoin
ekosysteemipalveluiden eli luonnon ihmiselle tuottamien aineellisten ja
aineettomien hyötyjen tuotantokykyä.
Vasta viime vuosina on kunnolla ymmärretty
ekosysteemipalveluiden merkitys ihmiselle ja huomattu niiden olevan monilta
osin voimakkaasti kytkeytyneitä monimuotoisuuteen. Luonnon monimuotoisuuden
suojeluun sekä ekosysteemipalveluiden turvaamiseen tähtäävästä strategisesta
suunnittelusta on alettu käyttää nimitystä Green Infrastructure (GI).
Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on löytää
spatiaalisesti Jyväskylän kaupungin alueelta arvokkaimpia alueita niin luonnon
monimuotoisuuden turvaamisen kuin ekosysteemipalveluiden ylläpidon kannalta.
Samalla tavoitteenani on rakentaa käyttämieni menetelmien ja aineistojen
pohjalta työkalu kaupunkien maankäytön suunnittelun tueksi. Työllä tuotetaan
arvokasta taustamateriaalia Jyväskylän kaupungin myöhemmin laatimalle
viherosayleiskaavalle ja siksi työtä tehdäänkin tiiviissä yhteistyössä
Jyväskylän kaupungin rakennusviraston kanssa.
Lähtökohta tutkielmassa on käyttää kaikkia
Jyväskylän kaupungin alueelta kattavasti saatavilla olevia luonnon
monimuotoisuutta koskevia aineistoja. Ekosysteemipalveluiden osalta tarkastelen
tuotantopalveluna puuntuotantoa ja kulttuuripalveluna maisema-arvoja. Kaikkia
tutkimukseen valittuja piirteitä peilataan taustamuuttujana toimivaan
asukastiheyteen, koska tavoitteena on mahdollistaa monimuotoisia ja viihtyisiä
ympäristöjä siellä, missä niistä nauttivia ihmisiä on runsaasti. Tämä
käytännössä tarkoittaa sitä, että puuntuotantoa ohjattaisiin taajamien
reunoille ja luonnonsuojelun sekä virkistyskäytön kannalta arvokkaita alueita
kaupunkeihin ihmisten keskuuteen.
Aineistojen analysoinnissa käytän Helsingin
yliopistossa Atte Moilasen suojelubiologian informatiikan tutkimusryhmässä
kehitettyä Zonation-ohjelmaa. Ohjelman avulla pystyy priorisoimaan
spatiaalisesti luonnonsuojelun ja ekosysteemipalveluiden kannalta arvokkaita
piirteitä sisältäviä alueita. Ohjelma perustuu lähtökohtaisesti oletukseen,
että paras tilanne on suojella kaikki tarkasteltavat piirteet maisemassa. Sen
analyysit lähtevät kuitenkin pian järjestämään alueita paremmuusjärjestykseen
poistaen kullakin poistokierroksella yksitellen sellaisia aluesoluja, joilla on
mahdollisimman vähäinen merkitys niin monimuotoisuuden säilymiselle kuin
ekosysteemipalveluiden ylläpidon turvaamiselle. Aluesolujen poiston takana
toimii mekanismi, joka pyrkii minimoimaan piirteiden keskinäisissä
runsaussuhteissa tapahtuvat muutokset huomioiden samalla ohjelman käyttäjän eri
piirteille antamat paino-arvot. Analyysien päätteeksi ohjelma piirtää
luokittelemistaan alueista prioriteettikartan ja tuloskuvaajan.
Zonation-ohjelmaa ei ole aiemmin Suomessa
sovellettu maankäytön suunnittelussa kovin paljon. Sillä on arvioitu
luontoarvoja ja viherrakennetta lähinnä vain Uudenmaan maakuntakaavatyön
yhteydessä. Ohjelmalla on myös selvitetty, millaisilla aluelisäyksillä valtion
suojeltujen metsien verkostoa voidaan laajentaa mahdollisimman järkevästi,
miten luontodirektiivin mukaiset luontotyypit sijoittuvat toisiinsa nähden sekä
etsitty turpeentuotannon harjoittamiselle parhaiten soveltuvia alueita.
Tutkielmassa käytän monimuotoisuutta ja
ekosysteemipalveluita käsittävien alueiden arvottamisessa ainakin yhtenä
solunpoistomenetelmänä Zonation-ohjelman Additive Benefit -toimintoa, jossa
suojeluverkoston arvo määräytyy suuresti eri piirteiden edustavuudessa
tapahtuvien muutosten perusteella. Toiminto saa analyysit priorisoimaan
alueita, joilla esiintyy mahdollisimman monia harvinaisia monimuotoisuutta tai
ekosysteemipalveluita kuvaavia piirteitä samanaikaisesti. Menetelmässä
huomioidaan niin sanottu allokaatiokustannus piirteiden välillä. Tämä siis
tarkoittaa sitä, ettei kaikkien piirteiden säilymistä voida aina turvata
lopullisella prioriteettikartalla. Suojelualuesuunnittelulle onkin tyypillistä,
että suojelualuerajaukset joudutaan usein tekemään erilaisten rajoitusten
vallitessa, kuten pienimmällä mahdollisella pinta-alalla tai rahamäärällä. Aion
myös käyttää kytkeytyneisyys- ja samankaltaisuusmatriiseja elinympäristöjen
välillä, kuten on aiemmin Uudenmaan maakuntakaavatyön yhteydessä tehty.
Kytkeytyneisyysmatriiseihin liitän Edge Removal -toiminnon, joka poistaa
aluesoluja vain jäljelle jäävän maiseman reunoilta. Näin voin mahdollistaa
paremmin suurempien ydinalueiden säilymisen.
Vaikka systemaattiseen
suojelualuesuunnitteluun kehitetyt menetelmät ovat viime aikoina kehittyneet
hurjasti, on ohjelmienkin laskemien suojelualueiden soveltuvuuteen
suhtauduttava aina varauksella. Emme voi olla täysin varmoja siitä, että
päätöksillämme voisimme suojella kaikkia lajeja ja niiden populaatioita
edustavasti pitkällä aikavälillä. Voimme vain tuottaa korkeintaan hyviä
arvioita lajien pitkän tähtäimen edustavaan suojeluun vaadittavista alueista
sekä pinta-aloista.
Kirjoittaja
viimeistelee tällä hetkellä opintojaan Jyväskylän yliopistossa. Hänellä on vielä edessä
muutama kirjatentti ja luentokurssi, mutta muuten hänen tuleva lukukausi kuluu gradun
teon merkeissä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti