perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kuopion keskustauudistus ja yrittäjien huomioiminen


Johanna Savolainen
 
Kuopion kaupunkikeskustan uudistaminen on nyt pääpiirteiltään valmis. Se käsitti pysäköintilaitoksen laajennuksen, maanalaisen kauppakäytävän ja kävelykatujen rakentamisen, toriremontin sekä torin ympärillä olevien kiinteistöjen remontoinnin. Uudistus oli kaikkien tahojen kannalta raskas, sillä se venyi yli neljän vuoden mittaiseksi suunnitellun kahden vuoden sijaan. Erityisesti yrittäjät ovat kokeneet kovia keskustan uudistuksessa, sillä remontti vaikeutti kauppakeskuksiin ja liikkeisiin pääsyä ja samalla karkotti asiakkaat keskustasta kaupungin ulkopuolisiin marketteihin ja kauppakeskukseen.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Kuopion kaupunkikeskustan uudistamista yrittäjien näkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää, millä tavoin yrittäjät ovat olleet mukana keskustan uudistamisessa ja millaisia vaikutuksia uudistuksella on ollut yrityksiin. Aineiston keräsin teemahaastattelemalla kuutta yrittäjää ja neljää asiantuntijaa, jotka ovat toimineet uudistuksessa mukana.

Haastatteluista käy ilmi, että uudistus on monelle yrittäjälle ollut haastavaa aikaa. Tähän mennessä uudistus on tuonut enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia, mutta yrittäjät uskovat, että erityisesti tuleva kesä näyttää, löytävätkö asiakkaat takaisin torille ja keskustan liikkeisiin. Haastavaksi yrittäjät kokivat erityisesti katujen sulkemisen, sillä se automaattisesti vähensi liikehdintää torilla ja sen myötä yrityksissä. Moni haastateltavista lisäsi kuitenkin heti perään, että katujen ja tiettyjen alueiden sulkeminen on välttämätöntä uuden aikaansaamiseksi ja hetken aikaa sellaista on siedettävä. Hetki venyi kuitenkin vuosiin ja kaupunki sai kritiikkiä tiedottamisen puutteesta, joka lähes kaikkien yrittäjähaastateltavien mielestä oli olematonta. Katuja suljettiin yritysten ovien edestä, mutta kukaan ei ilmoittanut siitä yrittäjille.

Millä tavoin sitten yrittäjiä huomioitiin uudistuksen suunnitteluvaiheessa ja sen aikana? Yrittäjien mielestä ei liioin millään tavalla, kun taas asiantuntijoiden mukaan yrittäjiä huomioitiin melko hyvin aina suunnitteluvaiheesta alkaen. Yrittäjät kokivat, että heiltä ei kysytty tarpeeksi mielipiteitä uudistuksesta, sen vaiheista tai täytäntöönpanosta. Jos mielipiteitä kysyttiin, niin niitä sai ilmaista yleisissä keskustelutilaisuuksissa, joiden ajankohta oli huono yrittäjän kannalta. Yrittäjät olisivat toivoneet enemmän asiantuntijoiden jalkautumista yrityksiin sekä tiedottamista ja viestintää uudistuksen etenemisestä ja sen vaiheista. Asiantuntijat vastaavasti olivat melko tyytyväisiä tiedottamiseen ja yrittäjien huomioimiseen uudistuksessa. Yrittäjille ja kiinteistönomistajille pidettiin kuukausittain infoiltoja, joissa annettiin tilannekatsaus remontista sekä mahdollisuus keskustella uudistuksesta. Lisäksi jalkautumista yrityksiin tapahtui asiantuntijoiden mukaan runsaasti. Toki heidänkin mielestä yrittäjiä olisi voinut vielä enemmän ottaa mukaan suunnitteluun, mutta yrittäjille annettiin kuitenkin mahdollisuus sanoa sanottavansa uudistuksesta.

Yrittäjien huomioimisessa voidaan havaita ristiriita; asiantuntijoiden mukaan yrittäjille on annettu monia mahdollisuuksia toimia uudistuksessa mukana, kun taas yrittäjät näkevät asian niin, että heillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa uudistukseen. Keskustan uudistus oli aikalailla jo suunniteltu valmiiksi, joten yrittäjillä ei ollut mahdollisuutta olla osallisina uudistuksessa ja sen kulussa. Yrittäjien ainut keino olla uudistuksessa mukana ja pysyä ajan tasalla, oli seurata tiedottamista, joka ei kuitenkaan onnistunut riittävän hyvin. Loppujen lopuksi puolet yrittäjistä oli sitä mieltä, että keskustan uudistaminen on hyvä asia, jotta tori säilyy elävänä ja vetovoimaisena ja keskustan yritykset pysyvät kilpailussa mukana. Kuopion keskustan uudistus olisi voitu hoitaa hieman paremmin suunnittelemalla uudistus huolellisemmin ja ottamalla huomioon mahdolliset valituskierteet, jolloin viivästymisiltä olisi vältytty. Toisaalta yrittäjien näkemyksiä olisi voitu huomioida paremmin ja kuunnella heitä enemmän, sillä yritykset ovat keskeinen tekijä, minkä vuoksi keskustaan tullaan ja siellä viihdytään.

Kirjoittaja viimeistelee yhteiskuntamaantieteen opintojaan Itä-Suomen yliopistossa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti