tiistai 5. toukokuuta 2015

Nuorten Helsinki ei ole samanlainen kuin muiden


Tuomas Pietikäinen

Onnistunut kaupunkisuunnittelu palvelee asukkaita, mutta on samalla järjestelmällistä ja asiantuntevaa. Tässä kontekstissa asukkaista saatavan kokemustiedon merkitys korostuu. Keväällä 2014 järjestetyllä kaupunkisuunnittelun Safarilla tutkittiin sitä, miltä kaupunki näyttää nuorten silmin. Lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa olevat nuoret ovat muita riippuvaisempia julkisista palveluista ja he hahmottavat kaupunkia henkilökohtaisten kokemusten kautta. Kaupunkisuunnittelun Safari osoittautui oivaksi työkaluksi laadullisen tiedon keräämiseen suunnittelutyön tueksi.

Kaupungit ovat kiehtovan kompleksisia ja monimuotoisia kokonaisuuksia, jotka ovat toimintamme johdosta jatkuvassa muutoksen tilassa. Toisaalta myös rakentamamme ympäristö ohjaa toimintaamme. Kaupunkien fyysiset rakenteet voivat olla mahdollistavia tai poissulkevia. Esimerkiksi liikennejärjestelyt tai palveluiden sijoittuminen vaikuttavat elämäämme hyvinkin konkreettisella tavalla. Tämän vuoksi jokaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua oman elinympäristönsä suunnitteluun.

Kuinka tämä voisi olla mahdollista? Yhteiskuntamme ei ole homogeeninen joukko tasa-arvoisia toimijoita, vaan jollain ryhmällä on aina enemmän valtaa kuin toisella. Valta kumpuaa resursseista, kuten osaamisesta tai rahasta. Demokratian kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että jokaisella kaupungin asukkaalla olisi valtaresursseistaan huolimatta mahdollisuus tulla kuulluksi asuinympäristöään koskevien päätösten tiimoilta.

Tehtävä ei ole helppo. Pia Bäcklund, Jouni Häkli ja Harry Schulman pohtivat teoksessaan Osalliset ja osaajat – Kansalaiset kaupungin suunnittelussa erilaisia osallistumisprosesseja ja niiden problematiikkaa. Edellä mainitun valta-aspektin lisäksi ongelmallista osallistamisessa ovat ne lukemattomat perspektiivit, joista kaupunkia voi tarkastella. Ihmisten elinympäristö, sosiaalinen maailma ja tulevaisuuden näkemykset ovat henkilökohtaisia ja sisältä päin aukeavia kokonaisuuksia. Jokaisen kokemus kaupungista on erilainen, vaikka joiltakin osin se on myös yhtenäinen. Miten on mahdollista ottaa huomioon yksilöiden, ryhmien, järjestöjen tai yritysten usein risteävät näkemykset? Kaupungit eivät kuitenkaan pyöri mielipiteillä, vaan niiden toiminta vaatii erikoistunutta ja tarkkaa asiantuntijaosaamista. Kaikkia ei ole järkevää – eikä mahdollista – ottaa mukaan jokaiseen suunnitteluprosessiin. Kaupunkisuunnittelun tulee palvella asukkaita eikä järjestelmää, mutta asukkaiden palveleminen vaatii järjestelmällistä ja asiantuntevaa suunnittelua. (Bäcklund et al. 2002)

Tässä asetelmassa asukkaiden kokemuksiin perustuvan tiedon merkitys korostuu. Vuoden 2014 keväällä järjestetyllä kaupunkisuunnittelun Safarilla Helsingin nuoret yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston ja Avanto Helsingin kanssa tuottivat tietoa nuorten näkökulmasta suunnittelijoiden tarpeisiin.


“Talvella ei voi tehä keskustassa mitään ilmaseks”

Safarilla nuoret pääsevät ratkomaan yhteiskunnan suuria ongelmia yhdessä kumppaniorganisaation ja asiantuntijoiden kanssa. Kaupunkisuunnittelun Safari vieraili yhteensä seitsemässä lukiossa, minkä lisäksi siihen kuului neljä viikonlopputyöpajaa. Lukiovierailuilla tavoitettiin yli 160 oppilasta ja Malmin, Siilitien, Pakilan sekä Mäkelänkadun tulevaisuutta pohtiviin työpajoihin osallistui yhteensä 33 nuorta. Niin koulu- kuin viikonlopputyöpajoissakin hyödynnettiin osallistavia keskusteluun, pohdintaan, empatiaan ja eläytymiseen pohjautuvia menetelmiä, joiden avulla pystyttiin keräämään laadullista tietoa siitä mitä helsinkiläiset nuoret ajattelevat elinympäristöstään.



Kaupunkisuunnittelun Safarilta nostimme esiin seuraavat opit:
  Nuoret ovat todella riippuvaisia julkisesta liikenteestä. Yhteydet kouluun ja harrastuksiin ovat elintärkeitä.
  Tämän lisäksi nuorten toimintaa rajoittaa raha. Kaupallisen tilan, kuten kahviloiden hyödyntäminen vaatii rahaa, jota nuorilla on käytössään rajatusti. Varsinkin talvinen Helsinki koettiin ankeaksi ympäristöksi, ellei käytössä ollut leffalippuun tai kahviin tarvittavia varoja.
  Nuorille on luontevaa hahmottaa kaupunkia omien kokemusten pohjalta. Työpajojen suunnittelusessioissa nuoret halusivat suunnitella tasa-arvoista kaupunkirakennetta, mutta rakensivat silti erikseen varakkaiden ja pienituloisten asuinalueita, joissa rikkaat asuivat rannalla ja pienituloiset radan varressa. Samoin oma asuinalue koettiin monesti turvalliseksi, mutta kaukaiset ja vieraat alueet pelottaviksi. Nuorten Helsinki on siis henkilökohtainen ja sangen lokaali.
  Nuoret eivät tietenkään ole ainoa ryhmä, joiden täytyy tulla kuulluksi. Hyvin palveleva kaupunkisuunnittelu tarvitsee senioreiden, pyöräilijöiden ja vaikkapa sienestäjien ajatuksia yhtä lailla kuin nuortenkin.
  Tärkein havainto kuitenkin on se, että jo pelkkä osallistava tiedonkeruu on oiva tapa kytkeä asukkaat kaupungin tulevaisuuden rakentamiseen. Erikoistuneiden suunnittelijoiden tehtäväksi jää sitten viedä tämä tieto käytäntöön.

Tieto asukkaiden tarpeista palvelee demokratiaa sekä auttaa meitä rakentamaan tasa-arvoisia ja toimivia kaupunkeja. Tiedonkeruuseen on monia tapoja ja Safarin kaltainen toimintaan perustuva konsepti osoittautui toimivaksi nuorten parissa. Eriarvoistumisen ehkäisemiseksi olisi tärkeää, että muitakin asukasryhmiä kytkettäisiin mukaan eri tavoin. Meidän kaupunkilaisten onneksi Helsinki on valinnut suunnitteluprosesseissaan varsin avoimen ja yhteistyöhön pyrkivän linjan. 

Safarin tekijät haluavat kiittää Kaupunkisuunnitteluvirastoa ja hankkeeseen osallistuneita nuoria hedelmällisestä yhteistyöstä! Kaupunkisuunnittelun Safarin loppuraportin löytää täältä.

Tuomas Pietikäinen on tutkimuspaja Avanto Helsingin kaupunkitutkimuksesta kiinnostunut harjoittelija, joka kirjoittaa talous- ja sosiaalihistorian pro-gradu tutkielmaa 1970-luvun kaupunkiaktivismista. 


Lähde: Bäcklund, Pia (toim.) & Häkli, Jouni (toim.) & Schulman, Harry (toim.): Osalliset ja osaajat -Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Gaudeamus,  Helsinki 2002.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti