maanantai 23. maaliskuuta 2015

Rantojen suunnittelu Helsingissä – kuka voi ja haluaa osallistua?


Eeva Lehtomäki

Helsingin kaupunkisuunnittelun ympärillä käytävästä keskustelusta on helppo löytää lukuisia esimerkkejä suunniteltavista alueista, joissa yhdistyvät sijainti merenrannalla ja suunnitteluun aktiivisesti vaikuttamaan pyrkivät kaupunkilaiset. Rantarakentaminen ja siitä käytävä keskustelu ovat jatkuvasti lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Rannoille suunnitellaan uusia asuinalueita, jotka toisaalta toisivat kaivattua apua pääkaupunkiseudun huutavaan asuntopulaan, toisaalta peittäisivät alleen alueita, joissa tähän saakka on voinut nauttia luonnon rauhasta ja tulla virkistäytymään kenties pidemmänkin matkan päästä.

Rantoihin ja niiden käyttöön kohdistuukin ristiriitaisia, usein käytännössä toisensa pois sulkevia käyttöpaineita, kun toiveet taloudellisesti tuottavasta rakennusmaasta ja toisaalta halu nauttia luonnonläheisistä virkistysalueista joutuvat kilpailemaan keskenään. Koska rakentamattomat rannat ovat käytännössä uusiutumaton luonnonvara, ja toisaalta kansalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääntymisestä puhutaan kaupunkisuunnittelun yhteydessä jatkuvasti, on kiinnostavaa selvittää miltä helsinkiläisten mahdollisuudet vaikuttaa kotikaupunkinsa rantojen suunnitteluun oikeastaan näyttävät.

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani sitä, millä tavoin kaupunkilaisten mahdollisuudet osallistua Helsingin rantojen ja erityisesti niille suunniteltavien virkistysalueiden suunnitteluun ovat kehittyneet 1980-luvulta tähän päivään. Lisäksi tutkin sitä, millä tavoin kaavoitettavan alueen sijainti rannalla vaikuttaa osallistumiskäytäntöihin ja -aktiivisuuteen sekä yleisemmin sitä, millaisia näkemyksiä kaupunkisuunnittelusta vastaavilla viranomaisilla on hyvästä ja toimivasta kansalaisosallistumisesta. Osallistumismahdollisuuksien kehitystä tarkastelen erityisesti kolmen eri vuosikymmenillä kaavoitetun esimerkkialueen, Meri-Rastilan, Arabianrannan ja Kruunuvuorenrannan kautta käyttäen aineistona niiden kaavoitukseen liittyviä asiakirjoja. Lisäksi aineistooni sisältyy Helsingin vesi- ja viheralueiden suunnittelusta, hoidosta ja käytöstä sekä vuorovaikutuksen suunnittelusta vastaavien viranomaisten haastatteluja. Haastattelut on yhtä lukuun ottamatta toteutettu osana Suomen ympäristökeskuksen ENJUSTESS-hanketta, jossa olin harjoittelijana syksyllä 2013.

Tutkimustulosteni pohjalta kaavoituksen yhteydessä tapahtuvan suunnittelijoiden ja asukkaiden välisen vuorovaikutuksen voidaan sanoa lisääntyneen selvästi viime vuosikymmeninä, mikä luonnollisesti selittyy pitkälti myös maankäyttö- ja rakennuslaissa tapahtuneilla muutoksilla. Määritelmä siitä, kenellä on oikeus osallistua, on laajentunut, ja samalla myös kaupunkilaisten kiinnostus ja aktiivisuus kaupunkisuunnittelua kohtaan on lisääntynyt. Toisaalta lainsäädäntö ei selitä kaikkea, sillä viranomaiset ovat ainakin Helsingissä myös tietoisesti pyrkineet avaamaan suunnitteluprosesseja lain edellytyksiä laajemmin ja osallistamaan kaupunkisuunnitteluun erilaisia kaupunkilaisryhmiä sekä erityisen innokkaita ja asiantuntevia kaupunkiaktiiveja. Keskeisimpiä viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia kaavoitusprosessin yhteydessä toteutettavassa vuorovaikutuksessa ovat olleet ensinnäkin noin kymmenen vuotta sitten alkanut viestinnällisyyden lisääntyminen ja sittemmin sosiaalisen median kietoutuminen merkittäväksi osaksi kaikkea keskustelua ja päätöksentekoa.

Haastattelemieni viranomaisten mukaan Helsingin kaupunkisuunnittelussa on jo vuosia ollut periaatteena, että suunnittelulla pyritään mahdollistamaan rantojen säilyminen kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä. Sen sijaan se, millaiseksi ympäristö eri ranta-alueilla suunnitellaan, vaihtelee suuresti. Periaatteena onkin pyrkiä mahdollistamaan mahdollisimman monenlaisten ranta-alueiden toteuttaminen. Haastateltujen viranomaisten näkemykset siitä, pitäisikö kaavoitettavan alueen sijainti rannalla erityisesti huomioida osallistumisprosesseja suunniteltaessa, olivat melko vaihtelevia. Osa haastatelluista oli sitä mieltä, että suunnittelussa tulisi huomioida rantojen ainutlaatuisuus nykyistä paremmin ja muistaa, että jokainen ranta-alue on arvokas ja merkityksellinen. Toisaalta haastatteluista nousi esiin myös näkökulmia, joiden mukaan ranta-alueiden suunnitteluun liittyvät vuorovaikutusprosessit eivät lähtökohtaisesti eroa muiden alueiden suunnittelusta.

Tällä hetkellä vuorovaikutusprosessit suunnitellaan enemmän tapauskohtaisesti eikä kaavoitettavan alueen sijainti rannalla välttämättä muuta vuorovaikutuksen luonnetta. Toisaalta keräämäni asiakirja-aineisto osoittaa, että kaupunkilaisilla on rantojen suunnittelusta paljonkin mielipiteitä etenkin silloin, kun rantaan kohdistuvat suunnitelmat poikkeavat olennaisesti alueen aiemmasta käytöstä. Sama ilmiö pätee toki muihinkin suunniteltaviin alueisiin, mutta rantojen erityisluonne huomioon ottaen monipuolista vuorovaikutusta niiden suunnittelussa olisi hyvä pyrkiä entisestään kehittämään.

Aineistostani nousee kiinnostavana esiin myös se, että joidenkin alueiden suunnittelu ja siihen osallistuminen kiinnostaa kaupunkilaisia huomattavasti enemmän kuin toisten. Tämä ei aina selity pelkästään sillä, kuinka suuria muutoksia suunnitelmien toteutuminen toisi mukanaan eikä myöskään sillä, millaista ympäristöä alueella on ennestään. Esimerkiksi Kruunuvuorenrannan asemakaavojen valmistelu on kiinnostanut kaupunkilaisia huomattavan vähän, vaikka alueen ilme tulisi suunnitelmien toteutuessa huomattavasti muuttumaan. Sen sijaan Arabianrannan rantapuiston kaavoitus 1990-luvulla herätti selvästi vilkkaampaa keskustelua, vaikka esimerkiksi virkistysalueiden määrä pysyi siellä suunnilleen aiemmalla tasolla. Näitä eroja on mahdollista selittää kaupunkilaisten paikkakokemuksella eli sillä, millaiset paikat he mieltävät itselleen merkityksellisiksi ja millaisten paikkojen suunnitteluun he siten haluavat vaikuttaa. Paikkakokemuksen merkitys osallistumisaktiivisuuteen vaikuttavana tekijänä on näkökulma, joka saattaisi antaa uusia ajatuksia vuorovaikutusprosessien tapauskohtaiseen suunnitteluun ja auttaa ymmärtämään sitä, miksi joidenkin alueiden suunnittelu kiinnostaa toisia enemmän ja toisaalta miksi jotkut ihmisryhmät ovat joissain tapauksissa aktiivisempia osallisia kuin toiset.

Kirjoittaja opiskelee Tampereen yliopistossa ympäristön ja alueiden politiikkaa ja kirjoittaa parhaillaan pro gradu -tutkielmaansa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti