keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Julkishallinnon palvelujen ja sisältöjen yhdistäminen – teoriaa vai käytäntöä?



Petrus Pennanen

Suomessa on päätetty että valtion ja kuntien viranomaisten tietojärjestelmien  on toimittava yhdessä. Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (10.6.2011/634) määrää, että järjestelmien on noudatettava yhteentoimivuuden varmistavia määrityksiä ja arkkitehtuuria. Näiden määritysten tekemiseen on perustettu valtiovarainministeriön yhteyteen julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA).

Jotta tietojärjestelmät toimisivat tehokkaasti yhdessä, pitäisi niillä olla keinot samoihin asioihin liittyvien palvelujen ja sisältöjen yhdistämiseen. Tähän liittyen  kansalliskirjasto, opetus- ja kulttuuriministeriö ja valtiovarainministeriö ovat perustaneet ONKI-projektin. Sen tavoitteena on luoda pysyvä, keskitetty ontologia- ja sanastopalvelu Finto. Palvelusta on saatavissa KOKO-ontologia, jonka avulla pyritään mahdollistamaan eri aineistojen linkittyminen toisiinsa kuvailevan metatiedon kautta. KOKO muodostuu Yleisestä suomalaisesta ontologiasta  (YSO) ja useista erikoisalojen ontologioista,  kuten Julkishallinnon ontologiasta JUHOsta. Tieto saadaan yhdistymään, kun se on asiasanoitettu eli annotoitu näiden ontologioiden sisältämillä termeillä.

Kuulostaa hienolta, mutta mikä mahtaa olla käytännön tilanne? Löytääkö vaikka uuden talon viemäröintiä suunnitteleva  helposti tiedon tarvittavista luvista ja asiaa koskevista säädöksistä toisiinsa linkitetyiltä kaupungin rakennusviraston, rakennusvalvontaviraston, aluehallintoviraston ja ympäristöministeriön aihetta käsitteleviltä sivuilta? Vastaus on ei. Sisältöjä ei ensinnäkään ole asiasanoitettu harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, puhumattakaan siitä että asiasanoitusta olisi käytetty samaa aihetta käsittelevän tiedon löytymiseksi kätevästi organisaatiorajojen yli.

Asiasanoitus ja sisältöjen yhdistäminen käytännössä

Mediayhtiöiden puolella tilanne on toinen. Suomen medioiden sisällöt on nykyään laajasti asiasanoitettu ja yhdistetty toisiinsa brändien yli. Asiasanoitus tehdään automaattisesti, minkä käyttäjä näkee vaikkapa suositussa Ylen Uutisvahti-sovelluksessa. Asiasanoitusta myös käytetään samankaltaisen sisällön automaattiseen löytämiseen, minkä voi havaita esimerkiksi "Aiheeseen liittyen" tyyppisissä listauksissa uutisartikkeleiden alla. Iltalehti ohjaa näin kävijöitä perehtymään aiheeseen tarkemmin myös muissa medioissa kuten Aamulehdessä tai Kotikokissa. Toinen esimerkki on Ylen etusivun "Poimintoja Ylen sisällöstä" listaus, joka suosittelee kävijän omaan kiinnostushistoriaan liittyviä aiheita. Tällainen sisällön suosittelu vähentää huomattavasti tarvetta hakutoimintojen käyttöön ja tekee elämästä kansalaiselle helpompaa.


Asiasanoitetun sisällön suosittelua Talentumilla, Iltalehdessä, Ylen etusivulla ja Uutisvahti-sovelluksessa.


Tarkkailija-palvelu tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia julkishallinnon sisältöjen yhdistämiseen käytännössä. Palveluun on jo integroitu kaikkien Suomen kuntien ja useimpien ministeriöiden verkosta löytyvä sisältö artikkelit, katsaukset, raportit ja jopa kaavoituspiirrokset. Sisältöartikkeleita on yhteensä joitakin miljoonia, ja ne kaikki on tarkasti asiasanoitettu.  Asiasanoitus on valmiina esimerkiksi Finto-palvelun Julkishallinnon ontologian mukaisena. Tarkkailija myös sisältää valmiin ratkaisun samoja aiheita käsittelevien sisältöjen löytämiseen organisaatiorajojen yli. Tämä tapahtuu samankaltaisella asiasanoitusta käyttävällä leijukkeella eli widgetillä, jota mediayhtiötkin käyttävät.

Julkishallinnon verkkosisällöt on siis jo asiasanoitettu, ja sisällöt yhdistävä tieto on olemassa. Nyt haasteena on saada ministeriöt ja kunnat ymmärtämään asia ja ottamaan tieto käyttöön.  


Kirjoittaja on teoreettisen fysiikan tohtori ja Leiki Oy:n toimitusjohtaja. Lisätietoja aiheesta löytyy täältä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Osallistavien työkalujen käytettävyys kansalaisten näkökulmasta


Riikka Elo

Tutkin keväällä valmistuneessa gradussani kahden erilaisen karttapohjaisen palautejärjestelmän, Turun kaupungin käyttämän Paikalla-palautepalvelun sekä Harava-kyselypalvelun käytettävyyttä kansalaisten näkökulmasta. Turun Paikalla-järjestelmän analysointi perustui järjestelmän koekäyttöihin pohjautuvaan aineistoon, kun taas Haravan käytettävyyttä analysoin Sipoon kunnan keräämän Kysymys Nikkilästä –kyselyn vastausten perusteella.

Vuorovaikutteisten paikkatietojärjestelmien, kuten karttapohjaisten palautejärjestelmien, etuja osallistamisvälineinä perinteisiin keskustelu- ja tiedotustilaisuuksiin verrattuna ovat niiden riippumattomuus ajasta ja paikasta. Samalla järjestelmät tarjoavat kaikille osallistujille tasaveroiset mahdollisuudet osallistua, kun vältytään julkisten tilaisuuksien perinteiseltä ongelmalta, jossa yksi tai muutama aktiivinen henkilö dominoi keskustelua. Lisäksi aineiston kerääjien, kuten kuntien, näkökulmasta menetelmä mahdollistaa laajan ja monipuolisen aineiston keräämisen ja aineiston analysoinnin helppouden. 

Toisaalta vuorovaikutteisten paikkatietojärjestelmien yleisemmän käytön esteinä ovat erityisesti teknologian, siis tietokoneiden ja internetin, saavutettavuus sekä puutteet kansalaisten tietoteknisissä valmiuksissa. Kansainvälisessä kirjallisuudessa erityisesti köyhien ja vanhusten on katsottu jäävän tietoteknisen kehityksen ulkopuolelle ja siten kärsivän osallistumismenetelmien siirtymisestä internetiin. Tästä syystä järjestelmien avulla pyritään laajentamaan kansalaisosallistumisen menetelmien kenttää sen sijaan, että niillä korvattaisiin perinteiset tavat osallistua.

Tutkimukseni perusteella kansalaiset ovat tyytyväisiä heille tarjotusta mahdollisuudesta ilmaista mielipiteensä ja osallistua suunnitteluun, vaikka osallistumisen vaikuttavuuteen monet suhtautuivatkin varauksellisesti. Mahdollisuudesta osallistua kyseisten järjestelmien kautta toivottiin kuitenkin tiedotettavan näkyvämmin. Lisäksi useat vastaajat kokivat itse Harava-palvelun vaikeakäyttöiseksi; yksittäisistä toiminnoista piirtotyökalujen kehittämistarve entistä helppokäyttöisemmiksi nousi palautteissa useimmiten esille. Kyseisen työkalun käyttö tuotti vaikeuksia myös Turun karttapalvelun käyttäjille. Sen sijaan kartan liikuttaminen sekä kartalla lähentäminen ja loitontaminen onnistuivat molempien tutkittavien järjestelmien käyttäjiltä hyvin.

Tutkimuksesta myös selvisi, että nuoret ovat taitavimpia karttapohjaisten palautejärjestelmien käyttäjiä, mutta samalla he ovat käyttäjistä kriittisimpiä vaatien järjestelmiltä erinomaista käytettävyyttä. Turussa toteutetussa aineistonkeruussa taas kävi ilmi, että yli 65-vuotiaat tarvitsivat poikkeuksetta apua kyseisiä järjestelmiä käyttäessään. Lisäksi iäkkäiden ja työttömien osuus vastaajista jäi melko alhaiseksi, mikä herättää kysymyksen vuorovaikutteisten paikkatietomenetelmien tarjoamista tasavertaisista mahdollisuuksista osallistua. Aineistonkeruumenetelmänä karttapohjaiset sovellukset eivät siis voi ainakaan vielä lähitulevaisuudessa täysin korvata perinteisiä osallistumismenetelmiä.

Kirjoittaja on juuri valmistunut Turun yliopistosta maantieteen laitokselta.