maanantai 5. toukokuuta 2014

Asukaskysely Salon liikunta- ja ulkoiluolosuhteista

Veera Ehrlen ja Jan Norra

Salon kaupungille tuottamamme asiantuntijapalvelun tavoitteena oli tukea Salon kaupungin liikuntatoimea kaupunkitasoisen liikuntapaikkasuunnitelman tuottamisessa. Kyselypalvelu Haravan kautta tehdyllä asukaskyselyllä keräsimme palautetta ja kehittämistoiveita erityisesti kuntalaisten omatoimisessa liikuntakäytössä olevista liikunta- ja ulkoilupaikoista ja -reiteistä Salossa.

Käynnistimme projektin syyskuussa ja avasimme kyselyn lokakuussa 2013. Ennen kyselyn luomista tutustuimme Harava-ohjelmaan ensin ohjatusti koulutuksessa ja myöhemmin omatoimisesti. Kyselyä työstäessämme otimme mallia muiden organisaatioiden luomista pilottikyselyistä. Kyselypalvelun rakenteen hahmottaminen ja yksittäisten toimintojen käyttäminen vei jonkin verran aikaa, sillä emme olleet aikaisemmin käyttäneet vastaavanlaista karttapohjaista ohjelmaa. Kiinnitimme huomiota siihen, että ohjelmasta puuttui vielä pilottivaiheessa monia sellaisia toimintoja, jotka olisivat helpottaneet kyselyn strukturoitujen ja avointen kysymysten muokkaamista haluamiimme muotoihin. Esimerkiksi Likert-asteikkokysymysten vaihtoehtojen määrää ei pystynyt muokkaamaan ja tekstin muokkaamismahdollisuudet olivat rajallisia, minkä vuoksi kysymysten muotoileminen vastaajaystävälliseksi oli vaikeaa. Näissä asioissa on kuitenkin ilmeisesti otettu paljon askelia eteenpäin ja vikoja korjattu.

Karttaosion rakentaminen oli samanaikaisesti mielenkiintoista ja haastavaa aikaisemman karttaohjelmiin liittyvän kokemuksen puutteen vuoksi. Julkistettuamme kyselyn olimme edelleen epävarmoja siitä, millainen aineisto karttaosiosta muodostuisi, ja kuinka hyvin osaisimme sitä analysoida. Kyselyn ollessa käynnissä opettelimme kartta-aineiston analyysiohjelman (QGIS) käyttöä perusteista lähtien. Harjoitteluvaiheessa toimme tekemämme testikyselyn vastauksia paikkatieto-ohjelmistoon. Alkutaipaleella haasteita aiheutti erityisesti paikkatietoanalyysiin liittyvän terminologian ymmärtäminen sekä tarkoituksiimme sopivien karttapohjien löytäminen ja niiden asemoiminen oikeaan koordinaattijärjestelmään.

Saimme kyselyyn yli 700 vastausta, mikä yllätti meidät myönteisesti. Karttaosion eri kysymyksiin vastauksia tuli arviolta 100 kappaletta. Kyselyn palauteosiossa osa vastaajista kertoi jättäneensä vastaamatta karttaosioon, koska koki sen jostakin syystä hankalaksi. Kyselystä saatu kartta-aineisto oli kuitenkin riittävän laaja analyysia varten.

Strukturoitujen kysymysten analyysia varten siirsimme aineiston analyysiohjelmaan (SPSS). Aineiston siirtäminen oli yksinkertaista mutta analyysissa ongelmia aiheutti se, että kysymysten vastausvaihtoehdot eivät olleet numeerisesti koodattuja vaan näkyivät analyysiohjelmassa tekstimuotoisena. Strukturoitujen ja avointen kysymysten analyysivaiheessa olisimme toivoneet jonkinlaista valmista tulosten raportointimahdollisuutta suoraan Haravasta.

Harava-palautetta hyvistä liikuntapaikoista Salossa.
Myös kartta-aineiston siirtäminen Haravasta ja sen käsittely paikkatieto-ohjelmassa sujui helposti. Tuotimme paikkatietoaineistosta erinäköisiä karttakuvia, joissa olimme kuvanneet asukaskyselyn vastauksia erilaisia värikoodeja hyödyntäen. Joissakin karttakuvissa lisäsimme karttoihin lisäksi vastaajien tiettyyn pisteeseen kohdistamia suoria lainauksia.

Koimme karttapohjaisen tiedon keräämisen mahdollisuuden olevan Haravan suuri vahvuus. Muun tyyppisen tiedon keräämiseen ohjelmassa oli sen sijaan mielestämme vielä paljon kehitettävää. Kokonaisuudessaan pidimme tekemämme asukaskyselyn rakentamista haastavana, mutta olimme tyytyväisiä kyselypalvelun kautta saamiimme tuloksiin. Haravalla saadut tulokset vaikuttivat muun muassa Salon kaupungille ehdotettuun lähiliikuntapaikkaverkostoon ja siinä olevien hankkeiden priorisointeihin. Lisäksi kootussa aineistossa oli varsin runsaasti kehittämisehdotuksia yksittäisiin kohteisiin, joita Salon kaupunki voi hyödyntää hanketasoisessa suunnittelussa tulevaisuudessa.

Veera Ehrlen toimi suunnittelijana ja Jan Norra toimii kehityspäällikkönä Suomen Kunto ja Virkistys Oy:ssa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti