Partiolaisuudesta

Ville Majamaa

Partiolaisuus herättää mielikuvia. Perinteisesti meidät nähdään aloitekykyisinä ja vastuullisina, mutta koska “reipas” ja “rehti” eivät millään istu 2000-luvun kieleen, itse sanoisin, että partiolaiset viitsivät. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta väitän, että yksittäisen taidon tai kokemuksen sijaan juuri partiossa opittu asenne tekee harrastuksesta ainutlaatuisen  – ja on saanut ainakin minut kiinnostumaan ympäröivään yhteiskuntaan vaikuttamisesta.

Partiossa kaikki lähtee liikkeelle ryhmästä. Liityitpä partioon minkä ikäisenä tahansa, et koskaan toimi yksin. Yhteiset kokemukset kuten vaellukset ja partiotaitokilpailut (lue: vesisade ja hyttyset) hiovat ryhmästä tiiviin porukan, jonka jokaisen jäsenen panoksella on merkitys, oli se sitten tunnelmaa keventävä sarkastinen kommentti tai oivallus kääntää kartta oikein päin eksymistilanteessa. Ensimmäinen kipinävuoro, vastuu nuotiosta tai kamiinasta muun vartion nukkuessa, on kokemus, jota ei unohda. Partiossa jokainen on osa yhteisöä.

Vastuu ja mahdollisuus vaikuttaa kasvavat iän karttuessa. Aluksi jo pelkästä vartion oman retken ruokalistasta päättäminen tuntui isolta asialta (nimim. nuotiolasagnen valmistuksessa EI voi käyttää liikaa foliota). 14-vuotiaana käymäni vartionjohtajakurssi oli merkittävä käännekohta harrastukselleni, sillä pian sen jälkeen saimme kaverini kanssa johdettavaksemme kokonaan oman ryhmän. Vieläkin hymyilyttää, miten paljon silloisten vartiolaisteni vanhemmilta tulevat puhelut jännittivät.

Vastuu ja vaikutusmahdollisuudet lisääntyvät läpi partio-ohjelman, samalla toiminnallinen sisältö ja tavoitteet mukailevat lapsen ja nuoren kehitystä. Kun oman ryhmän vetäminen alkoi tuntua rutiinilta, tarjottiin retkien ja leirien johtajuutta, lippukunnan oman lehden päätoimittamista ja paikkaa lippukunnan hallituksessa. Vähitellen kalenteri alkoi täyttyä muistakin kuin oman ryhmän kokouksista. Budjetit, vuosikertomukset ja viestintä iskostuivat sanavarastoon ja partion järjestöllinen kuva hahmottui. Partio ei ollutkaan enää vain hauskaa toimintaa jäsenilleen, vaan myös Suomen suurin nuorisojärjestö ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jolla on merkittävä kasvatuksellinen rooli.

Kaikki partiolaiset eivät varttuessaan lähde mukaan piiri- tai kansallisen tason toimintaan, mutta itse löysin isommista ympyröistä entistäkin mielekkäämmän sisällön harrastukselleni. 18-vuotiaana liityin keskusjärjestön yhteiskuntasuhteita hoitavaan ryhmään ja pian päädyin kertomaan suomalaisesta partioliikkeestä sekä kuninkaallisille että ministereille niin Suomessa kuin ulkomailla. Mikä parasta, maailmanlaajuisena liikkeenä partiotoiminta ei pysähdy Suomen rajalle, vaan tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa myös Euroopassa ja globaalisti. Vapaaehtoistoiminnan tunnustaminen ja kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen ovat esimerkkejä teemoista, joiden parissa partiolaiset toimivat ympäri maailmaa. Nykyään kalenterini täyttyykin kokouksista ja tilaisuuksista paitsi Suomessa myös ympäri Eurooppaa.

Vaikka toimintaympäristö on vaihtunut, on itselleni edelleen tärkeintä yhdessä tekeminen sekä vastuun kantaminen. Tämä oppi on ollut korvaamatonta myös harrastuksen ulkopuolella. Vaikka partiohuivi ei olisikaan jatkuvasti kaulassa, ei partiossa omaksuttu asenne katoa mihinkään vaan näkyy ja kuuluu väistämättä myös partion ulkopuolella.

Kirjoittaja on 21-vuotias partiolainen, joka toimii Suomen UNESCO- Nuorisodelegaattina, Suomen Partiolaisten Yhteiskuntasuhderyhmän jäsenenä, Suomen Partiolaisten World Scout Youth Forum- nuorisodelegaattina sekä Maailman Partiojärjestön Euroopan alueen Ulkosuhde-edustajaverkoston jäsenenä.

Tarinankerronta vauhdittaa Liiterin valmistumista

Mirva Talusén

Yhteiskunnallisesti valveutunut opettaja, kärkäs toimittaja ja eläköitynyt aktivisti olivat kiinnostuksen kohteina Liiteri-työpajassa 7.11.. Joukko kansalaisia, eli muun muassa SYKEn työntekijöitä, kaavoittajia ja kaupunginosa-aktiiveja, oli kokoontunut ruotimaan sitä, millaisissa tilanteissa ja miten kansalainen voisi tietopalvelu Liiteriä tulevaisuudessa käyttää. Tästä otettiin selkoa kehittelemällä ryhmissä kolme tarinaa kansalaisista, jotka Liiterin pariin voisivat löytää.

Luoduilla hahmoilla oli erilaisia tarpeita, joihin he Liiteriä hyödynsivät. Opettaja halusi opettaa oppilailleen karttojen käyttöä, aktivisti edistää kaupunginosansa asioita ja toimittaja ottaa selkoa alueesta, jolle on suunniteltu kaavamuutosta. Post-it -lappujen avulla koottiin tarina, jossa henkilöt tarpeineen löysivät Liiterin, etsivät sieltä tietoa ja poistuivat palvelusta. Samalla pohdittiin, mitä kansalaisen edesottamukset edellyttävät palvelulta ja kirjattiin ylös muita esiin putkahtaneita ideoita.
 

Kuva: Mirva Talusén

Kuva: Mirva Talusén

 

SADe-projektissa on aiemminkin käytetty samantyyppistä työskentelytapaa, joten se oli osalle työpajaosallistujista tuttu. ”Tää on kolmas kerta kun me tehdään tätä ja joka kerta tulee ihan uusia asioita mieleen,” totesi SYKEn Outi Koskenniemi. Käyttäjät voivat esimerkiksi Liiterissä edetä hyvin monenlaisia reittejä, jolloin jokaiseen hahmoon perehdyttäessä käy ilmi erilaisia tarpeita ja vaatimuksia palvelulle. Kun jokainen käyttäjäryhmä käydään systemaattisesti läpi isolla porukalla ryhmissä, saadaan kerättyä melkoinen liuta ajatuksia palvelun kehittämisestä.

Kuva: Mirva Talusén

Kuva: Conversatum Oy

”Työpajan onnistumisen perustana oli kansalaisnäkökulmaa edustavien henkilöiden oma todellinen kokemus ja näkemys yhdistettynä SYKEn sisällölliseen asiantuntemukseen. Näin käyttötilanteista saatiin luotua elävät ja aidot kertomukset,” sanoi työpajaa vetänyt Satu Pajuniemi konsulttifirma Conversatumista. Todenmukaisten tarinoiden avulla palvelun kehitysideat tulevat artikuloiduiksi ja auttavat Liiterin muovaamisessa kohti käyttäjäystävällistä ja toimivaa palvelua. Työpajan jälkeen Liiterin valmistuminen onkin jälleen askelta lähempänä.

Kirjoittaja työskentelee Suomen ympäristökeskuksen SADe-tiimissä.