perjantai 15. maaliskuuta 2013

Liiterin perustusten rakentaminen vauhdissa

Kuva: Riku Lumiaro
Anna Strandell

Terveisiä rakennustyömaalta! Uuteen Liiteriin kohdistuu paljon odotuksia. Vanhat valtakunnalliset alueidenkäytön tietojärjestelmät ovat vaikeakäyttöisiä ja teknisesti vanhentuneita. Alueidenkäytön asiantuntijoilla on runsaasti tietotarpeita, joihin ei tällä hetkellä pystytä vastaamaan. Myös asukkaat hakevat yhä enemmän tietoa verkosta ja kansalaisten tekniset valmiudet ovat kehittyneet muutamassa vuodessa ison harppauksen. Uudelta palvelulta odotetaan kaikkea sitä mitä nyt ei ole: helppokäyttöisyys, erilaisten tietojen yhdistämismahdollisuus ja uudet tietosisällöt. Saisihan tuo Liiteri olla kauniin näköinenkin, vaikka punamultainen. Liiterin toteuttaminen käynnistyi viime syksynä tietosisällön suunnittelulla ja tietopohjan eli tietovaraston rakentamisella. Käyttöliittymän toteutus kilpailutetaan syksyllä ja sen toteutus alkaa ensi vuonna.

Kuka käyttää Liiteriä?

Liiteri on elinympäristön tieto- ja analyysipalvelu, jossa voi hakea tietoa, analysoida ja havainnollistaa rakennettua ympäristöä ja maankäytön suunnittelua eri näkökulmista, sekä kartoilla että tilastoilla. Liiteri on suunnattu erityisesti viranomaisille ja yrityksille, jotka hoitavat maankäytön suunnitteluun ja rakennettuun ympäristöön liittyviä tehtäviä, sekä kansalaisille, jotka haluavat saada tietoa omasta asuin- ja elinympäristöstään.

Ammattilaisten palvelut toteutetaan tukemaan ensisijaisesti maankäyttö- ja rakennuslain tehtävien hoitamista. Kunnat, maakuntien liitot, valtion viranomaiset ja yritykset voivat käyttää Liiteriä esimerkiksi kaavoituksessa, rakentamiseen liittyvien lupien ja avustusten ratkaisemisessa, strategisten suunnitelmien ja ohjelmien laatimisessa, maankäytön suunnittelun ja rakentamisen ohjauksessa, lausuntojen tukena, kehittämistehtävissä kuten lainsäädännön ja kaavoituksen ohjausvälineiden kehittämisessä sekä kaavoituksen ja rakennetun ympäristön tilan seurannassa. Lisäksi Liiteri palvelee muun muassa opiskelijoita ja tutkijoita.

Alueidenkäytön aineistot ja tietojärjestelmät on tähän saakka suunnattu ammattilaisille ja niiden käyttö on vaatinut pitkällistä perehtymistä. Kasvava käyttäjäryhmä ovat kuitenkin kansalaiset. Liiteri pyrkii tarjoamaan kansalaisille helppokäyttöistä ja ymmärrettävää tietoa elinympäristön laadusta. Kansalaisten intressit liittyvät erityisesti lähiympäristön laatuun, lähiympäristön suunnitelmiin sekä muuttopäätösten tukeen. Heille tarjotaan etenkin valmiita teemakarttoja kiinnostavista elinympäristöaiheista, kuten vaikkapa palvelujen saavutettavuudesta tai arvokkaista luontokohteista.

Liiterin tietosisältö

Liiteri korvaa vanhat alueidenkäytön tietojärjestelmät lukuun ottamatta kaavoituksen seurannan tallennusjärjestelmiä (GISALU ja TYVI/Asemakaavan seurantalomake). Nykyinen ympäristötietojen hallintajärjestelmä HERTAn alueidenkäytön kokonaisuus, eli Elinympäristön seuranta (ELYSE), Kaavoituksen seurannan tilasto, Asemakaavojen seurantalomakkeiden selaus ja Yhdyskuntarakenteen seuranta (YKR), poistuu. Suurin osa vanhojen järjestelmien tietosisällöstä siirtyy uuteen Liiteri-palveluun.

Liiteri koostuu kartta-osasta ja tilasto-osasta, jotka ovat keskenään vuorovaikutteisia. Samaa aihepiiriä ja aluetta voi tarkastella kartalla ja tilastossa yhtä aikaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunkiseudun työmatkojen keskipituutta voidaan tarkastella karttaikkunassa teemakartalla sekä analysoida työmatkojen suuntautumista halutulla alueella karttapohjaisen työmatka-analyysityökalun avulla. Rinnalla voi tilastoikkunassa katsella tietoja saman alueen työmatkojen määrästä, suoritteesta, keskipituudesta ja pituusluokista.

Tietosisältörunko sisältää seuraavia aihepiirejä: kaavoitus, kaavoituksen toteutuminen ja rakentamisen suunnitelmallisuus, yhdyskuntarakenne, väestö, rakennukset ja asuminen, työpaikat ja työssäkäynti, liikkuminen ja liikenne, kauppa ja palvelut, virkistys, luonnonsuojelu ja luonnonvarat, kulttuuriympäristö, ympäristöhäiriöt ja maankäyttö. Tavoitteena on kehittää myös muita käyttäjien kannalta erittäin tarpeellisia, mutta tällä hetkellä puutteellisia tietosisältöjä, kuten maanomistus ja yhdyskuntatekniikka. Tähän voi mennä aikaa, sillä uusien valtakunnallisten aineistojen kokoaminen vaatii useiden tahojen pitkäjänteistä kehitystyötä.

Ympäristön kokeminen on yksi rakennetun ympäristön keskeinen teema. Kokemuksellisia aineistoja tarvitaan ja käytetään yhä enemmän rakennetun ympäristön laadun arvioinnissa ja kehittämisessä. Harava-palvelu tarjoaa erinomaisen työkalun kokemuksellisten aineistojen keräämiseen ja Liiteri niiden kokoamiseen. Liiterissä elinympäristön kokemuksellista tietoa voidaan verrata rekisteripohjaisiin tietoihin rakennetusta ympäristöstä. Esimerkiksi mikä on koetun palvelutason suhde palveluiden saavutettavuuteen tai rakentamisen tiiviyden ja viheralueiden riittävyyden kokemisen suhde aluetehokkuuteen ja viheralueiden määrään. Jos Harava-kyselyissä käytetään ainakin osittain valmiita kysymyspatteristoja ja eri alueilla tehdyissä kyselyissä kysytään samoja kysymyksiä, on eri alueiden kokemuksellista laatua mahdollista vertailla keskenään.

Liiterin perustietosisällön päälle rakennetaan palvelupaketteja erilaisiin käyttötilanteisiin. Palvelupaketit tarjoavat kuhunkin työhön tarvittavan tärkeimmän tietosisällön valmiiksi koottuna sekä mahdollisia erityisiä analyysi- tai laskentatyökaluja. Tällä hetkellä työn alla on maakuntakaavoittajan palvelupaketti, jota on koostettu yhteistyössä Varsinais-Suomen liiton kanssa.

Myöhemmin keväällä kerromme tarkemmin Liiterin tietosisällöstä täällä Sateen varjolla -blogissa.

Liiterin toteutus


Liiterin rakennus vauhdissa 
Kuva: Päivi Tahvanainen
Liiterin kivijalkana toimii tietovarasto, joka toteutetaan SYKEn ylläpitämälle Microsoft SQL Server -tietokannalle. Tietovaraston etuina ovat suurten tietomassojen hallinta, tiedon prosessoinnin automatisointi, eri tietolähteiden yhdistämismahdollisuudet sekä tehokas raportointi. Tietovarastotyö on parhaillaan hyvässä vauhdissa. Lisäksi Liiterin perustuksiin kuuluvat SYKEn ja muiden tiedontuottajien paikkatietoaineistot, joita hyödynnetään ESRIn paikkatietoratkaisujen ja SQL Serverin spatiaalisen tietotyypin avulla. Perustusten päälle rakennetaan Liiterin näkyvä osa, seinät ja katto ovineen ja ikkunoineen eli käyttöliittymä.

Liiterin käyttöliittymä kilpailutetaan syksyllä 2013 ja toteutetaan vuoden 2014 aikana. Valmista voinemme odotella vuoden 2014 lopussa. Liiterin palvelupaketteja teetetään myös ulkopuolisilla. Liiterin ylläpito jää kuitenkin SYKEn Rakennetun ympäristön yksikön vastuulle.

Liiterin käyttö tulee olemaan kaikille avointa ja maksutonta ympäristöhallinnon omien aineistojen sekä alueisiin valmiiksi laskettujen tilastojen osalta. Liiterissä varaudutaan myös rajapintojen avaamiseen tietovaraston avoimiin tietoihin. Osa Liiterin aineistoista on kuitenkin muiden tahojen tuottamaa maksullista dataa, kuten Tilastokeskuksen ruutudata, jota voidaan tarjota vain maksullisen sopimuksen tehneille asiakkaille.

Liiteri on laaja ja monipuolinen, monimutkainenkin kokonaisuus. Kaikkea ei saada toteutettua kerralla, vaan tietosisältöä ja palveluja täydennetään vähitellen. Tulevan käyttöliittymän tärkein vaatimus on silti selkeys ja helppokäyttöisyys. Toivottavasti tässä haasteellisessa tehtävässä onnistumme!

Kirjoittaja on vanhempi tutkija Suomen ympäristökeskuksen Rakennetun ympäristön yksikössä ja työskentelee suurella innolla Liiteri-projektissa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti