torstai 27. syyskuuta 2012

Haravointi käynnistyi tehokkaasti pilottityöpajoissa

Tiia Tanskanen ja Kaarina Vartiainen

Odotettu workshop toi keskiviikkona 19.9. pilotit mukaan kyselypalvelu Haravan kehitystyöhön. Tilaisuus oli ensimmäinen neljästä syksyllä järjestettävästä työpajasta. Kuten tilaisuuden vetäjä, konsultti Pasi Lappalainen Nosto Consulting Oy:stä, aamulla painotti, oli päivän tarkoituksena tutustua ja oppia muilta piloteilta, ja ennen kaikkea käynnistää kyselymodulien työstäminen. Paikalla oli edustajia pilottien lisäksi Ympäristöministeriöstä, Suomen ympäristökeskuksesta sekä palvelun toteuttajalta Dimenteqiltä, yhteensä noin 35.


Omat pilottihankkeet esiteltiin muille osallistujille

Kuten piloteille tilaisuuden alussa korostettiin, on kyselypalvelu Haravan tarkoituksena tulevaisuudessa tarjota valmiita kyselymoduleja ja inventointipohjia. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnat ja muut palvelun tulevat käyttäjät pystyvät hyödyntämään ennalta laadittuja kysymyspatteristoja mahdollisimman vaivattomasti omissa tiedonkeruutarpeissaan. Pilottien kanssa toteutetut kyselyt tuovat sisältöä ns. kysymyspankkiin, josta seuraavat kyselyn rakentajat voivat halutessaan käyttää hyväksi todettuja kysymyksiä omiin tarpeisiinsa. Edellisten kokemuksista oppineina voidaan jakaa kokemuksia siitä, miten erilaiset kysymyksenasettelut toimivat. Helpottamalla kyselyiden laatimistyötä toivotaan myös kynnyksen karttapohjaisten kyselyiden toteuttamiselle madaltuvan.

Päivän aluksi pilotit esittelivät hankkeensa, joissa haluavat palvelua hyödyntää, sekä kertoivat odotuksistaan kyselypalvelulle. Etenkin maankäytön hankkeet olivat piloteissa hyvin edustettuina. Haravan odotettiin tuovan kaavoitus- ja elinympäristön kehittämishankkeisiin uusia osallistujia, sekä kunnissa vahventavan vuorovaikutusta asukkaiden kanssa, vaikka palvelun ei yksin nähty korvaavan lakisääteisten osallistamisen tapoja.


Kysymysten pohdintaa ryhmittäin
Monia kiinnosti kokemusperäisen tiedon kerääminen - muun muassa meluun, asuinalueen kehittämiseen tai  tuulivoimaloiden sijoittamiseen liittyen. Yllättävämpiäkin ideoita Haravan hyödyntämiselle löytyi; esimerkiksi Varsinais-Suomen liiton RAVITA-hankkeessa halutaan kyselyllä selvittää lannan tuottajia sekä peltoja, joille lantaa voidaan levittää. Haravan avulla pyrkimys olisi kohdentaa tarjonta ja kysyntä, ja siten levittää fosfori ja muut ravintoaineet tasaisesti pelloille. Helsingin yliopiston ja ENSURE-hankkeen edustaja uskoi palvelulla olevan potentiaalia myös tutkimuskäyttöön.

Yhteisiä mietteenaiheita piloteilla oli monia, joista yhtenä muun muassa se, tuleeko kyselyyn vastata omalla nimellä. Monet uskoivat anonyyminä kommentoimisen synnyttävän helpommin keskustelua, kun toiset taas epäilivät tämän tuovan epäasiallisuuksia kyselyihin. Erilaisista tiedontarpeista riippuen palveluun toivottiin myös erilaisia kartalle merkitsemistapoja, kuten piste, viiva tai erillisen alueen rajaus. Tällaiset huomiot olivat arvokasta antia etenkin Harava-palvelun toteuttajalle, Dimenteqille, jonka haasteellisena tehtävänä on kehittää Haravaa muunneltavaksi monenlaisiin tiedontarpeisiin.

Ympäristöministeriön projektipäällikkö Joona Majurinen kiitti tilaisuuden lopuksi pilotteja hienosti valmistelluista ennakkotehtävistä ja oli erityisen ilahtunut pilottien vahvasta sitoutumisesta projektiin. Joona toivoikin, että innostunut ilmapiiri on vallalla myös seuraavissa tapaamisissa.

Vaikka yhteistyö pilottien kanssa on saatu menestyksekkäästi polkaistua käyntiin, niin mukaan kaivataan edelleen pilotteja, etenkin liikenne- ja infra-hankkeisiin liittyen.

Yhteydenotot Kaarina Vartiaiseen kaarina.vartiainen[at]ymparisto.fi, +358 400 148 746

Tiia Tanskanen on korkeakouluharjoittelija SADe-hankkeessa ja Kaarina Vartiainen toimii kyselypalvelu Haravan projektipäällikkönä

torstai 20. syyskuuta 2012

Mitä kaikkea Harava voikaan olla?

Niina Nieminen

Wikipediassa harava määritellään maatalouden, puutarhan ja kasvimaan työvälineeksi. Se koostuu varresta ja lavasta, jossa on piikkejä. Haravia on määrittelyn mukaan kolmenlaisia: heinäharavia, lehtiharavia ja rautaharavia. Nykyaikaisissa haravissa on yleensä muovista, teräksestä tai bambusta tehdyt piikit, kun taas ennen ne tehtiin puusta tai rautaharavissa koko lapa piikkeineen raudasta.

Viimeiset kolme kuukautta olen katsonut Haravaa vähän eri kantilta. Olen koettanut miettiä miten se voisi oikeasti toimia; palvella käyttäjäänsä, olla mahdollisimman helppokäyttöinen, yksinkertainen, mutta silti innovatiivinen ja yllättävä. Olla jotain muutakin kuin vain perinteinen lehtiharava, se Fiskarsin oranssi mustalla varrella, joka ensimmäisenä mieleen tulee.

Kyse on Asumisen ja Rakentamisen ePalvelut-hankkeesta, jossa yhtenä osakokonaisuutena toteutetaan Harava-kyselypalvelu. Harava on jo saanut Dimenteqin toimistossa aivan eri merkityksen ja sen näkökulman tuominen organisaatioiden käyttöön asettaa mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän.

Mitä me sitten odotamme Haravan olevan? Fiilisten ja faktojen keräämisen Apple? Vaikuttamisen mahdollisuus ja tiedonkeruun edelläkävijä? Kyllä! Kaikkea tätä ja vielä enemmän. Palvelua voi jatkossa hyödyntää oikeastaan mikä tahansa organisaatio tai taho, jolla on tarve kartoittaa joko kokemusperäistä tai faktoihin perustuvaa paikkatietoa ympäristöstään, palveluistaan tai mistä tahansa aihealueesta.  Asumisen ja rakentamisen ePalveluiden kannalta Harava palvelee erityisesti kuntia ja viranomaisia, kohteena maankäytön ja asumisen suunnittelu sekä päätöksenteko. Palvelun käytön laajentamismahdollisuuksissa vain taivas on rajana – jos sekään.

Kun ajatusten oikein antaa liitää, Haravaa käyttävät tulevaisuudessa useat eri lentoyhtiöt ja lentokenttätoimijat. Palveluun saa ladattua lentokentän pohjapiirroksen, jonka turvallisuudesta, toimivuudesta tai mukavuudesta voidaan rakentaa erilaisia kyselyitä. Toimivuuteen voivat ottaa kantaa myös lentokentän työntekijät, joilla on omanlaisensa kokemus ja näkemys arjen toiminnasta kentällä. Useat lentoyhtiöt tarjoavat myös ilmassa asiakkailleen langatonta verkkoa ja lennon aikana asiakas voi vastata palvelutasoon tai matkustusmukavuuteen liittyvään kyselyyn. Samalla voidaan kysyä yleisesti matkustustottumuksia, suosikkikohteita tai ehdotuksia uusiksi reittilentokohteiksi.

Palataan takaisin maan pinnalle ja otetaan esimerkiksi taloyhtiö, jossa pihan perusparannukseen halutaan ehdotuksia ja mielipiteitä. Yhtiön hallitus voi koota Haravalla kysymyssarjan koskien pihan käyttöfrekvenssiä, yhtiössä asuvien lapsiperheiden määrää, pihapuiden sijainti ja kulkuväyliä. Näin ollen puuduttavaa kokousta ei aiheen tiimoilta tarvitse pitää, vaan pohjatiedot voidaan kerätä kyselypalvelun avulla. 

Tutustu  Harava-portaaliin!
 
Esimerkkejä on mielessä useita ja uskon, että ainakin suureen osaan niistä saamme oikeita esimerkkitapauksia ensi keväästä alkaen. Haravaa tehdään jo hyvää vauhtia - rennolla ja hyvällä meiningillä, mutta tiukasti projektin raamit kasassa pitäen. Valmis kyselypalvelu esitellään keväällä 2013. Sillä aikaa kun me pakerramme Haravan varressa, voit piipahtaa kyselypalvelun portaalisivuilla www.eHarava.fi, niin tiedät missä mennään.

Kirjoittaja on kyselypalvelu Haravan projektipäällikkö Dimenteq Oy:ssä

perjantai 14. syyskuuta 2012

Rekisterit digiaikaan

Pekka Kopra

Tiedon digitalisoitumisen myötä myös erilaiset rekisterit siirtyvät sähköiseen maailmaan. Vaikka suomalaisen rekisterimaailman nestorit – väestörekisteri ja kiinteistörekisteri – ovat jo ”miehen iässä” (väestörekisteri hyvinkin 450 -vuotias, kiinteistörekisteri sitä vuosisadan verran nuorempi) on rekisterien digitaalinen taival vielä lyhyt. Väestörekisterin siirto sähköiseksi alkoi 1970 -luvun alkupäivinä, samoihin aikoihin kuin Beatlesin viimeinen albumi Let it be julkaistiin. Kiinteistörekisterin siirtäminen digitaaliseen ympäristöön alkoi vuosikymmenen myöhemmin, samoihin aikoihin rakennus- ja huoneistorekisterin perustamisen kanssa.

Kun verkkopalvelujen kehittyminen ja tiedon avautuminen ovat monipuolistaneet tietojen käyttömahdollisuuksia, on välillä saattanut unohtua perusrekistereiden rooli ”ylimpinä auktoriteetteina”. Toimivat rekisterien tietoyhteydet sitten hyvin tai huonosti (ne muuten toimivat hyvin) ja ohjaa tietosuoja sitten enemmän tai vähemmän tietojen käyttöä (sehän ohjaa), oleellista on, että viime kädessä henkilön identiteetti selviää aina väestötietojärjestelmästä ja kiinteistöjen omistus ja kiinteistöihin liittyvä rasitteet kiinteistötietojärjestelmästä. Ajatelkaa, mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi väestötietojärjestelmä tuhottaisiin niin kuin Jarvan Jäniksen vuodessa? Miten oman henkilöllisyytensä ja kotipaikkansa todistaisi? Sähkölaskullako, niin kuin eräissä maissa? Tai miten todistaisi oman maanomistuksensa, jos kiinteistörekisteriä ei olisi? Raja-aidan sijainnilla?

Kun tietojen kulutus joka tapauksessa lisääntyy ja tietojen jalostusta tekee yhä useampi taho, mielikuva tiedon alkuperästä ja luotettavuudesta hämärtyy. Uskaltaisiko ajatella, että julkinen hallinto rakentaisi itseään, yrityksiä ja yksityisiä varten tietopalvelun, jonka kautta saisi tietoja julkisen hallinnon tietovarannoista, niiden tietosisällöistä, tietojen luotettavuudesta, kattavuudesta, ylläpidosta, luovutusehdoista, jne.?

Ympäristötietojen asema on ollut näihin päiviin asti melko näkymätön, mutta kasvaa nyt nopeasti elinympäristön muutosten vuoksi. ”Ympäristötiedot” on hankala käsite, lähes kaikki nykyisten rekisterien tiedothan ovat ympäristötietoja. Mutta jos kaikki tiedot ovat ympäristötietoja, minkälaisia kokonaisuuksia tiedoista pitäisi muodostaa ja miten turvataan tietojen yhteensopivuus?

Katsotaan vaikka rakennustietoja. Rakennuskanta on suurimpia tekijöitä suomalaisessa kansallisvarallisuudessa, mutta rakennuksia koskevat tiedot ovat hajallaan eri järjestelmissä, ja ne ovat laadultaan huonompia kuin esimerkiksi moottoriajoneuvoja koskevat tiedot. Miten tutkijat – kansalaisista puhumattakaan – voivat saada käyttöönsä koonnoksen näistä tiedoista? Paljon jo auttaa, jos eri lähteissä olevilla tiedoilla on jokin yhteinen tunnus – tietotekniset ongelmat voidaan aina ratkaista.

Ympäristöhallinnolla on kunnianhimoisia projekteja (Tiva2, Liiteri) ympäristötiedon tuomiseksi yhä paremmin käyttäjien ulottuville. Projektit ovat erittäin kannatettavia jo pelkästään sen vuoksi, että yhdestä tuutista saisi monen tiedontuottajan aineistoja. Ja tietysti itse tiedon käyttöön saanti on avainasemassa. Toivottavasti projektit saavat riittävää taloudellista ja henkistä tukea työn läpivientiin!

Suomessa on supistuva määrä kuntia, jotka osittain tuottavat, mutta vielä enemmän käyttävät erilaisia rekisteritietoja. Näissä kunnissa rekisteritiedot ovat tae kansalaispalvelun sujumisesta. Viranomaiskäytön ohella voimakkaassa kasvussa on tietojen tarjoaminen kuntalaisille erityisesti erilaisten karttakäyttöliittymien kautta. Eläköön, vuosikymmeniä ennustettu paikkatietojen voittokulku on vihdoin toteutumassa!

Sekä tietojen viranomaiskäytön että kuntalaisille suunnatun tietopalvelutoiminnan onnistumiseksi on tärkeätä, että rekisterien luotettavuudesta pidetään visusti huolta. Tietojen alkuperäisyyttä tai luotettavuutta varten täytyy olla olemassa kansallinen tietopalvelu (”metatietopankki”), ympäristötietojen kokonaisuuksia täytyy rakentaa määrätietoisesti ja eri tietolähteistä löytyvien ympäristötietojen yhdistelymahdollisuudet täytyy turvata.

Kirjoittaja on arkkitehti, joka on työskennellyt erilaisissa tietovarantohankkeissa vuodesta 1979 alkaen

tiistai 11. syyskuuta 2012

Muutos murskaa hitaat oppijat

Kari Peltola

Olen seurannut SADe-hanketta vuodesta 2009 asti. Positiivista on, että monella tämän hankekokonaisuuden osa-alueella on otettu jatkuvasti askelia kohti onnistumisia. Samalla on ollut turhauttavaa huomata, kuinka hitaasti uudet toimintatavat jalkautuvat puheen tasolta itse tekemisen tasolle.  

Uskomme vahvasti kykyymme ennustaa tulevaisuutta. Todellisuudessa mahdollisuutemme tarkkaan ennustamiseen, varsinkin monimutkaisten systeemien kohdalla, ovat vähintäänkin rajalliset. Sopiva elävän elämän esimerkki lienevät sääarvaukset.

IT-projekti on useimmiten monimutkainen systeemi, josta paljastuu aina toteutuksen aikana ennalta tuntemattomia tekijöitä. Luonnollisesti - ellemme tunne jotakin yksittäistä tekijää ennalta - meidän on haastavaa ottaa sen vaikutukset huomioon kokonaisuutta suunniteltaessa.

Valitettavasti monet nykyisistä julkishallinnon IT-projekteja ohjaavista, näkyvistä ja näkymättömistä, rakenteista perustuvat oletuksiin, jotka eivät pidä paikkaansa. Tuloksena on satoja miljoonia maksavia ikuisuusprojekteja

Onnistuminen alkaa siitä, että tunnustetaan ennustamisen vaikeus. Nopea palautesykli mahdollistaa nopean reagoinnin. Näin ollen meidän tulee rakentaa IT-projektia toteuttavaan systeemiin mekanismeja, jotka testaavat jatkuvasti oletuksiamme todellisuutta vasten. Nämä mekanismit tuottavat jatkuvasti uutta tietoa, jonka mukaan fiksut ihmiset sitten muuttavat ja tarkentavat tehtyjä suunnitelmia – mikäli systeemin muut rakenteet sen sallivat.

Prototypointi on yksi mahdollinen lähestymistapa erilaisten palautesyklien rakentamiseen.
Prototyyppi rakennetaan testaamaan yhden tai useamman oletuksen paikkaansapitävyyttä – käytännössä siis pyrimme hankkimaan informaatiota, joka potentiaalisesti muuttaa projektin suunnitelmia. Useimmiten tavoitteena on saada informaatio mahdollisimman edullisesti: käyttöliittymäproto tehdään ennen teknistä toteutusta, jokin vaikea integraatio protoillaan ennen koko järjestelmän toteutusta ja tuotteesta tehdään proto ennen tuotantolinjan rakentamista.

Prototypointi ei missään nimessä ratkaise kaikkia ongelmia, mutta sen perustana olevan lähestymistavan omaksuminen nostaa onnistumistodennäköisyyksiä merkittävästi.
Suomeksi siis – kokeile jatkuvasti, kokeile mahdollisimman halvalla.

Kirjoittaja luo ajatuksista toimintaa mm. Leonidas Oy:ssä ja Cirit Oy:ssä

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Reikäkorteista empaattiseen vuorovaikutukseen

Aleksi Kallinen

Mitä tapahtuu kun ihminen käyttää tietokonetta? Pohjimmiltaan kysymys on vuorovaikutustilanteesta. Ihminen antaa syötteitä ja saa palautteen, input - output. Palautteen saatuaan ihminen arvioi saamansa palautteen ja antaa sen perusteella uuden syötteen. Tietotekniikan kehittyessä ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutus on saanut yhä enemmän inhimillisiä piirteitä.

Ensimmäiset tietokoneet olivat käytöltään hyvin kankeita. Käyttäjät antoivat syötteitä tietokoneille esimerkiksi reikäkortteina, vuorovaikutus alkoi aina samasta pisteestä ja kesti vain yhden input - output syklin verran. Tekstipohjaiset käyttöliittymät antoivat mahdollisuuden antaa syötteitä jo paljon tutummalla tavalla, tekstinä. Käyttäjät joutuivat kuitenkin opettelemaan uuden kielen ja hahmottamaan vain tietokoneiden maailmassa olemassa olevia rakenteita. Graafisten käyttöliittymien myötä ohjelmistojen käytettävyys parani huomattavasti. Ikonien ja visualisointien avulla tarjottiin käyttäjille tuttuja metaforia (esim. roskakori-ikoni), jotka helpottivat käyttöä ja tekivät käytöstä luonnollisempaa.


Mikä on käyttäjän tarve iPadin käyttöön?
Kuva: http://digishades.blogspot.fi/
Internetin ja mobiiliteknologian myötä tietotekniikka on kuluttajaistunut. Nuoret lapset osaavat tehdä verkkosivuja ja toimia internetissä uskomattoman taitavasti, internet ja ohjelmistot kulkevat mukanamme kaikkialla, voimme ajasta ja paikasta riippumatta tehdä töitä sekä kommunikoida tietotekniikan avulla läheistemme kanssa. Myös käyttötavat ovat monipuolistuneet: käytämme sujuvasti kosketusnäyttöjä, puhekäyttöliittymät ovat yleistymässä, pelaamme pelejä eleiden avulla ja käyttökontekstistamme on olemassa tietoa, jota voidaan hyödyntää palveluissa. Paikkatieto, kellonaika, aikaisempi toimintamme verkossa, suhteemme muihin ihmisiin ja muiden ihmisten käyttäytyminen vastaavissa tilanteissa ovat esimerkkejä siitä, millaista tietoa voimme hyödyntää suunnitellessamme käyttäjäkokemukseltaan parempia palveluita. 

Vuorovaikutuksen näkökulmasta olemme siirtymässä empatian aikakauteen, eli älykkääseen vuorovaikutukseen. Empatia tarkoittaa kykyä asettua toisen asemaan ja tunnistaa tunteet joita toinen kokee. Ihmisen ja tietotekniikan välisessä vuorovaikutuksessa tämä tarkoittaa mm. sitä, että palvelut tunnistavat käyttäjien tilanteen ja tarjoavat käyttäjille luonnollisen tavan kommunikoida. Lisäksi palveluissa on kiinnitetty huomiota esteettisyyteen, niitä voidaan käyttää tarkoituksenmukaisella päätelaitteilla ja tavoilla, sekä sosiaalisten ominaisuuksien avulla myös ihmisten välinen vuorovaikutus on tullut osaksi palveluita.

Voiko empaattista vuorovaikutusta suunnitella? Minun mielestäni voi.  Empaattisen vuorovaikutuksen suunnittelu vaatii empaattista suunnittelua - käyttäjien opiskelua. Jos tunnistamme käyttäjien tarpeet, käyttötilanteet ja -kontekstin sekä käyttäjissä heräävät tunteet, voimme tuoda empaattisen vuorovaikutuksen piirteitä ratkaisuihin.

Kun palveluita ryhdytään pilotoimaan, on elinympäristön tietopalveluiden projekteissa oiva mahdollisuus kerätä tietoa käyttäjistä. Samalla tulee olla muutosvalmiutta ja kykyä kyseenalaistaa jo tehtyjä ratkaisuja, jotta käyttäjien opiskelulla on todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa palveluihin. Mikään ei avarra niin paljon näkemystä kuin liimautuminen käyttäjän viereen todellisessa käyttötilanteessa. Näin suunnittelijoiden kyky asettua käyttäjien asemaan paranee ja empaattisen vuorovaikutuksen suunnittelu mahdollistuu.

Kirjoittaja suunnittelee käyttäjäkokemuksia digitalisoituvaan  maailmaan Solita OY:ssä