perjantai 14. joulukuuta 2012

Harava-pilotin puheenvuoro: Vapaa-ajantoimintojen yhteensovittamista Rovaniemellä

Kaisu Kuusela

Rovaniemellä olosuhteet ympärivuotiseen ulkoiluun ovat hyvät, ja kaupungissa onkin maastoa aktiivisesti ja monipuolisesti käyttävä väestö. Vapaa-aikaan ja matkailuun liittyvä toiminta on seudulla hyvin moninaista. Osa toiminnasta tukeutuu valmiiseen reittiverkostoon tai kaupungilta vuokrattuihin alueisiin. Myös jokamiehenoikeutta käytetään metsäalueilla toimimiseen.

Matkailuun ja urheiluun suoraan liittyviä yrityksiä on lähes sata. Lisäksi Rovaniemeltä löytyy 400 kulttuuriin ja harrastamiseen liittyvää yhdistystä. Matkailijoista rekisteröity yöpymisvuorokausien määrä hipoo puolta miljoonaa vuosittain.

Miksi tarvitaan suunnittelua, ja mitkä ovat työn tavoitteet?

Suuren käyttäjävolyymin ja toimintojen yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole sujunut täysin ongelmitta, kun luontomatkailu ja runsas vapaa-ajantoiminta aiheuttavat Lapissa paineita maaston käytölle. Tämän vuoksi kaupungissa on päätetty laatia toimintoja ohjaava, virkistysalueiden vaiheyleiskaavan tyyppinen asiakirja, ja siten pyrkiä määrittelemään alueen toimijoille yhteisiä pelisääntöjä.  Tarve toiminnan koordinoimiseen näkyy selkeimmin tiiviin keskustan ulkopuolisissa laajoissa metsissä, jotka ovat ahkerassa harrastuskäytössä. Harrastusryhmissä on paljon alakulttuureja, jotka ovat hajallaan eivätkä sovittele toimintaansa toistensa tai muun kaupungin kanssa. Myös pienet matkailuyritykset kaipaavat selkeää alustaa toiminnalle sekä näkyvyyttä.

Jotta lukuisat toimijat ja käyttötarpeet saadaan sovitettua samalle alueelle, tarvitaan tietoa alueiden käytöstä ja niiden sijainnista suoraan alueen käyttäjiltä. Tarve uudenlaisen, toimijalähtöisen suunnitteluinstrumentin kehittelylle on syntynyt tilanteessa, jossa moninainen toiminnallisuus kaupungin metsissä on saavuttanut mittakaavan, jonka hallinnoimiseen perinteinen kaava ei tarjoa välineitä. Suunnitelman laatimiseen avuksi tarjoutuikin työn etenemisen kannalta juuri sopivaan aikaan mahdollisuus Kyselypalvelu Haravan pilotointiin. Haravan avulla Rovaniemen pilottihankkeessa halutaan selvittää kaupungin vapaa-ajan yhdistysten ja yritysten sekä yksittäisten harrastajien maankäytölliset tarpeet ja niiden maantieteellinen sijoittuminen kartalla.

Tarkoitus on karttakyselyitä hyödyntäen laatia koko kaupungin alueelle suunnitelma edistämään erilaisten vapaa-ajantoimijoiden edellytyksiä käyttää maastoa hallitusti ­— ympäristöä sekä muita käyttäjäryhmiä häiritsemättä. Lisäksi kyselyillä ja muilla osallistamisen keinoilla selvitetään miten matkailu- ja palveluelinkeinoa voidaan edistää ja tukea reittien ohjaamisen, maapolitiikan ja toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön avulla.

Tavoitteena on myös, että vapaa-ajantoimintojen ja harrastusmahdollisuuksien kirjo tulee näkyväksi kaupunkilaisille ja matkailijoille siten, että se voidaan Harava-kyselyiden pohjalta esimerkiksi esittää kartalla.

Mitä suunnitellaan?

Suunnittelun tehtävänä on määritellä vapaa-ajantoiminnan suhde maastoon ja sitä kautta muuhun maankäyttöön. Suunnittelutyössä pyritään myös sopimaan kaupungin omistuksessa ja hallinnassa olevien metsä- ja virkistysalueiden käyttöjen reunaehdoista.

Iso osa työstä on esiin nousseiden intressien sovittamista yhteiseen tilaan: harrastustoiminnan positiivisten vaikutusten kumuloimista, toimintojen negatiivisten sivuvaikutusten minimointia sekä toimintakentän selkeyttämistä. Yhteensovittamisessa onkin paljolti kyse toimijoiden kanssa sovittavasta toimintamallista, niin tilanvuokraamisen kuin toiminnan ohjaamisen suhteen.

Haasteensa suunnitteluun tuo myös se, että yritys- ja harrastustoiminnan luonne vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Yritykset kehittävät toimintaansa kysynnän vaihdellessa, ja uusia harrastusmuotoja ja -ryhmiä syntyy eri lajien ympärille jatkuvasti. Toimintakulttuurin muuntuminen edellyttää jatkuvaa seurantaa ja perinteistä kaavaa nopeatempoisempaa reagointia vaihteleviin tilanteisiin. Netissä toistettavat Harava-kyselyt ovat keino tilanteen joustavaan seuraamiseen.

Kaikki hallinnonalat ja käyttäjät mukaan suunnittelutyöhön

Rovaniemellä vapaa-ajan teema koskettaa kaikkia hallinnonaloja tavalla tai toisella. Yhtä paljon kuin on valmistelevia tahoja, on myös poliittisia päätöksentekoelimiä. Siksi suunnitteleminen vaatii avointa ja keskustelevaa otetta työhön, jotta koko hallintokoneisto saadaan mukaan samaan prosessiin.

Toimijoiden tarpeiden kartoittamisessa suoralla vuorovaikuttamisella on keskeinen rooli, minkä vuoksi prosessin kuluessa suunnittelutyötä tehdään tiiviisti yhdessä toimijoiden kanssa. Työryhmätyöskentelylle ja internetin kautta tapahtuvalle vuoropuhelulle on määrä antaa suuri rooli. Jo prosessin alkuvaiheessa järjestetään karttapohjainen kysely Haravalla, jolla haetaan kokonaisnäkemystä kaupungin metsien ja vapaa-ajanpaikkojen käytöistä, käyttäjien tarpeista ja toiminnan edellytyksistä ja reunaehdoista sekä käytössä esiin nousseista ongelmista.  Suunnittelun viiteryhmästä toivotaan mahdollisimman laajaa ja myös uusia harrastusryhmiä kannustetaan työskentelyyn mukaan. Muiden osallistumistapojen rinnalla Haravan toivotaan olevan väline tiedon keräämiseen ja koko prosessin aikaiseen kommunikointiin, joka tekee laajapohjaisen osallistumisen helpoksi ja houkuttavaksi.

Kirjoittaja toimii Rovaniemen kaupungin kaavoitusarkkitehtinä ja valmistelee väitöstyötä samasta aihepiiristä

3 kommenttia :

  1. Kiitos selkeästä esittelystä! Karttapohjaiselle kyselylle on teillä todellinen tarve. Tutkimuksesta tulee varmasti tuloksellinen, koska se on niin hyvin rajattu kokonaisuus. Vuorovaikutusosapuolien moninaisuus kuitenkin taitaa asettaa omat haasteensa mm. sille, miten koko prosessi hallitaan. Onko teillä tarkoitus ottaa käyttöön Haravan ohella muita työkaluja esimerkiksi tiedon hallintaan ja käsittelyyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedon koostaminen ja analysointi todellakin on edessä oleva suuri haaste. Alustavasti kokeillaan paikkatieto-ohjelmien (mapinfo, teklagis)ja excelin riittävyyttä toimijakunnan hallinnointiin. Moninaisen toimijakunnan lisäksi varmasti toimintojen tavoitteiden moninaisuus on iso ratkaistava suunnittelukysymys.

      Poista
  2. Kaupungin paikkatietojärjestelmä onkin hyvä sisäiseen tiedonjakamiseen, jos se on laajasti käytössä eri toimialoilla. Hyvä nettikartta tarvitaan tiedon jakamiseen ulkopuolisille tahoille. Oletteko miettineet, voisitteko hyödyntää Liiteriä tässä?

    VastaaPoista