Pekka Kopra
Tiedon digitalisoitumisen myötä myös erilaiset rekisterit siirtyvät sähköiseen maailmaan. Vaikka suomalaisen rekisterimaailman nestorit – väestörekisteri ja kiinteistörekisteri – ovat jo ”miehen iässä” (väestörekisteri hyvinkin 450 -vuotias, kiinteistörekisteri sitä vuosisadan verran nuorempi) on rekisterien digitaalinen taival vielä lyhyt. Väestörekisterin siirto sähköiseksi alkoi 1970 -luvun alkupäivinä, samoihin aikoihin kuin Beatlesin viimeinen albumi Let it be julkaistiin. Kiinteistörekisterin siirtäminen digitaaliseen ympäristöön alkoi vuosikymmenen myöhemmin, samoihin aikoihin rakennus- ja huoneistorekisterin perustamisen kanssa.
Kun verkkopalvelujen kehittyminen ja tiedon avautuminen ovat monipuolistaneet tietojen käyttömahdollisuuksia, on välillä saattanut unohtua perusrekistereiden rooli ”ylimpinä auktoriteetteina”. Toimivat rekisterien tietoyhteydet sitten hyvin tai huonosti (ne muuten toimivat hyvin) ja ohjaa tietosuoja sitten enemmän tai vähemmän tietojen käyttöä (sehän ohjaa), oleellista on, että viime kädessä henkilön identiteetti selviää aina väestötietojärjestelmästä ja kiinteistöjen omistus ja kiinteistöihin liittyvä rasitteet kiinteistötietojärjestelmästä. Ajatelkaa, mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi väestötietojärjestelmä tuhottaisiin niin kuin Jarvan Jäniksen vuodessa? Miten oman henkilöllisyytensä ja kotipaikkansa todistaisi? Sähkölaskullako, niin kuin eräissä maissa? Tai miten todistaisi oman maanomistuksensa, jos kiinteistörekisteriä ei olisi? Raja-aidan sijainnilla?
Kun tietojen kulutus joka tapauksessa lisääntyy ja tietojen jalostusta tekee yhä useampi taho, mielikuva tiedon alkuperästä ja luotettavuudesta hämärtyy. Uskaltaisiko ajatella, että julkinen hallinto rakentaisi itseään, yrityksiä ja yksityisiä varten tietopalvelun, jonka kautta saisi tietoja julkisen hallinnon tietovarannoista, niiden tietosisällöistä, tietojen luotettavuudesta, kattavuudesta, ylläpidosta, luovutusehdoista, jne.?
Ympäristötietojen asema on ollut näihin päiviin asti melko näkymätön, mutta kasvaa nyt nopeasti elinympäristön muutosten vuoksi. ”Ympäristötiedot” on hankala käsite, lähes kaikki nykyisten rekisterien tiedothan ovat ympäristötietoja. Mutta jos kaikki tiedot ovat ympäristötietoja, minkälaisia kokonaisuuksia tiedoista pitäisi muodostaa ja miten turvataan tietojen yhteensopivuus?
Katsotaan vaikka rakennustietoja. Rakennuskanta on suurimpia tekijöitä suomalaisessa kansallisvarallisuudessa, mutta rakennuksia koskevat tiedot ovat hajallaan eri järjestelmissä, ja ne ovat laadultaan huonompia kuin esimerkiksi moottoriajoneuvoja koskevat tiedot. Miten tutkijat – kansalaisista puhumattakaan – voivat saada käyttöönsä koonnoksen näistä tiedoista? Paljon jo auttaa, jos eri lähteissä olevilla tiedoilla on jokin yhteinen tunnus – tietotekniset ongelmat voidaan aina ratkaista.
Ympäristöhallinnolla on kunnianhimoisia projekteja (Tiva2, Liiteri) ympäristötiedon tuomiseksi yhä paremmin käyttäjien ulottuville. Projektit ovat erittäin kannatettavia jo pelkästään sen vuoksi, että yhdestä tuutista saisi monen tiedontuottajan aineistoja. Ja tietysti itse tiedon käyttöön saanti on avainasemassa. Toivottavasti projektit saavat riittävää taloudellista ja henkistä tukea työn läpivientiin!
Suomessa on supistuva määrä kuntia, jotka osittain tuottavat, mutta vielä enemmän käyttävät erilaisia rekisteritietoja. Näissä kunnissa rekisteritiedot ovat tae kansalaispalvelun sujumisesta. Viranomaiskäytön ohella voimakkaassa kasvussa on tietojen tarjoaminen kuntalaisille erityisesti erilaisten karttakäyttöliittymien kautta. Eläköön, vuosikymmeniä ennustettu paikkatietojen voittokulku on vihdoin toteutumassa!
Sekä tietojen viranomaiskäytön että kuntalaisille suunnatun tietopalvelutoiminnan onnistumiseksi on tärkeätä, että rekisterien luotettavuudesta pidetään visusti huolta. Tietojen alkuperäisyyttä tai luotettavuutta varten täytyy olla olemassa kansallinen tietopalvelu (”metatietopankki”), ympäristötietojen kokonaisuuksia täytyy rakentaa määrätietoisesti ja eri tietolähteistä löytyvien ympäristötietojen yhdistelymahdollisuudet täytyy turvata.
Kirjoittaja on arkkitehti, joka on työskennellyt erilaisissa tietovarantohankkeissa vuodesta 1979 alkaen
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti