perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kansalaiset elinympäristönsä asiantuntijoina – miksi SADe-hankkeella on merkitystä?

Tiia Tanskanen

Mitkä ovat kansalaisten kokemukset omista vaikutusmahdollisuuksistaan maankäytön suunnittelussa? Tämä kysymys innoitti minua ja opiskelijatovereitani tekemään opintoihimme liittyvän tutkimuksen Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen YVA-menettelystä. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla hankkeeseen osallistuneita paikallisia yhdistysaktiiveja.

Tutkimuksessa selvisi, että paikallisille aktiiveille yhteistä oli usein velvollisuudesta kumpuava luontainen halu osallistua ja vaikuttaa elinympäristönsä asioihin. Kansalaisen tunne omista vaikutusmahdollisuuksistaan on – etenkin voimalaitoksen kaltaisissa suurhankkeissa – vaarassa jäädä vaisuksi osallistumisen kanavien ollessa hankkeen toteuttajan määrittelemiä. Jotta kansalaiset saadaan mukaan suunnitteluun ja osallistumisen positiiviseen kierteeseen, tarvitaan tunne siitä, että osallistumisella todella voi olla merkitystä.

Paikallisten osallistaminen ja toimijakentän laajentaminen heti suunnittelun alkuvaiheessa on kaikkien etu, jotta vältettäisiin tulevat ristiriidat ja maankäytön konfliktit. Tähän helpotusta tuo vahtipalvelu Tarkkailija, jonka tiedottamana hankkeisiin saadaan mukaan kiinnostuneet jo alkuvaiheessa, jolloin myös vaikuttamisen mahdollisuus on todennäköisempää. Paikallisilla on lisäksi tarjota hankkeen toteuttajille arvokasta asiantuntemusta, jota voidaan pian kerätä talteen Harava-työkalun avulla. Parhaimmillaan lopputuloksena on tyytyväisiä asukkaita ja kaikkien kannalta optimaalisia ratkaisuja.

Kansalaiset osallistuvat hankkeisiin usein niitä kritisoidakseen.  Kun asukkaiden osallistumisen pelätään jarruttavan hankkeen kulkua, on heidän leimaamisensa NIMBY-ajattelijoiksi helppoa. Tällöin paikallisten oman asiantuntijuuden legitimointi käy haasteelliseksi, sillä asiantuntijoiden tietoa pidetään objektiivisena ja merkityksellisempänä. Todellisuudessa asiantuntijoidenkaan tieto ei ole ikinä arvo- tai tavoitevapaata.

Lisäksi yksin vaikuttaminen koetaan hankalammaksi siten, että ei-edustavien toimijoiden vaikutusmahdollisuudet nähdään heikompina eturyhmiin verrattuna. Harava-palvelun avulla mielipiteiden ilmaiseminen voidaan tehdä helpoksi niin, että yksittäinen kansalainen ei välttämättä tarvitse eturyhmän tukea. Uskon, että palvelun avulla saadaan suunnitteluun mukaan ääniä, jotka eivät muuten lähtisi keskusteluun.

Näen, että SADe-hanke on seuraava askel lain pykälien täytäntöä kohti. Yhtenäiset sähköiset työkalut edesauttavat subjektiivisen tiedon merkityksellistämistä päätöksenteossa saattaen paikalliset yhä tasavertaisemmiksi elinympäristönsä asiantuntijoiksi hankevastaavien ja virkamiesten rinnalle. Jos hyvin käy, ei näiden osapuolten välillä vallitse enää vahvaa vastakkainasettelua.

Osallistumisen vaikuttavuuden kokemuksen kannalta on välttämätöntä kuulluksi tulemisen tunne, minkä vuoksi kansalaisten tulisi saada palautetta antamistaan kommenteista ja mielipiteistä. Tammervoima- hankkeessa asukastyöpajat saivat paikallisilta kiitosta niiden vuorovaikutteisuuden vuoksi. Sen lisäksi, että tieto kulkee kahteen suuntaan tarvitaan vastavuoroista keskustelua. Kun tiedottaminen ja keskustelu siirtyvät yhä enemmän verkkoon, on vaarana, että osapuolet vain ikään kuin puhuvat toistensa ohi siten, ettei todellista keskustelua pääse syntymään. Vaikka paikallisten osallistumisen kynnystä onnistutaan madaltamaan, on siis pidettävä huolta myös palautteen antamisesta, jotta keskustelu säilyy.

Kirjoittaja on korkeakouluharjoittelija SADe-hankkeessa Suomen ympäristökeskuksessa

2 kommenttia :

  1. Kiitos, että toit esiin tärkeän asian eli mielipiteisiin vastaamisen:

    "Osallistumisen vaikuttavuuden kokemuksen kannalta on välttämätöntä kuulluksi tulemisen tunne, minkä vuoksi kansalaisten tulisi saada palautetta antamistaan kommenteista ja mielipiteistä."

    Pohdin samaa asiaa jokin aika sitten blogissani (http://julkisesti.wordpress.com/2011/10/09/jaako-homma-kesken/). Ilman vastapalautteen antamista osallistuminen jää kesken. Palautteeseen vastaaminen helposti unohtuu, koska suunnittelija on saavuttanut oman tavoitteensa, kun palautetieto on kerätty. Erityisesti virallisia menetelmiä täydentävissä käytännöissä (esim. Haravalla tehtävä kysely) palautteeseen vastaaminen pitää erikseen muistaa suunnitella ja toteuttaa.

    VastaaPoista
  2. Kuten blogissasi tuot ilmi, olisi tällaista vuoropuhelua tosiaan pyrittävä jatkamaan koko prosessin ajan. Mielestäni kiinnostavaa on myös se, muuttuvatko vaikuttavuuden kokemukset ja miten, kun mielipiteitä kootaan yhä enemmän strukturoidusti netissä, minne täten myös palautteen antaminen painottuu.

    -Tiia Tanskanen

    VastaaPoista