maanantai 29. elokuuta 2016

Ikääntyneiden määrän merkittävin kasvu tapahtuu taajamissa


Petra Reimi, Satu Vesala, Ville Helminen 

Ikääntyneiden asumisen ja liikkumisen mahdollisuuksiin ja valintoihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota, sillä Suomen väestöstä noin viidennes on täyttänyt 65 vuotta. Vuonna 2015 ikääntyneitä oli reilut 1 123 000, mutta 2030-luvun alussa ikääntyneiden määrän ennustetaan ylittävän 1,5 miljoonaa (Tilastokeskus 2015). Ikäluokittain tarkasteltuna erot tulevassa kehityksessä ovat kuitenkin merkittäviä. 65–74-vuotiaiden määrän kasvu tulee taittumaan suuressa osassa kuntia vuoteen 2030 mennessä, kun taas 75–84- ja yli 84-vuotiaiden ikäluokat tulevat kasvamaan voimakkaasti suurten ikäluokkien edelleen ikääntyessä. Ikääntyneiden osuus väestöstä nousee suureksi varsinkin väestömäärältään pienissä Keski- ja Itä-Suomen kunnissa.

Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa -selvityksen ensimmäisessä osassa on tarkasteltu tilasto- ja paikkatietoaineistojen (esim. Rakennus- ja huoneistorekisteri RHR) avulla ikääntymisen kokonaistilannetta, ikääntyneiden asuinoloja sekä ikääntyneiden sijoittumista ja alueellisia eroja. Maakuntien ja kuntien lisäksi ikääntymistä on tutkittu taajamissa ja haja-asutusalueella, kaupunki-maaseutu -luokissa sekä yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä.

65 vuotta täyttäneiden määrä on kasvanut vuosina 2004–2014 varsinkin taajamissa, missä ikääntyneiden määrä on kasvanut 219 000 asukkaalla. Samaan aikaan haja-asutusalueella asuvien ikääntyneiden määrä on lisääntynyt 12 500:lla. Ikääntyminen ei koske vain kaupunkitaajamia, sillä kaikista ikääntyneistä noin 40 prosenttia asuu suurempien väestökeskittymien ulkopuolella. Kaupunkiseutujen taajamissa asuvista ikääntyneistä lähes 30 prosenttia asuu autovyöhykkeellä vailla kattavia joukkoliikennepalveluita. Suuret ikäluokat lisäävät autoriippuvaisilla alueilla asuvien ikääntyneiden määrää jatkossa, joten ikääntymiseen varautumisen kannalta merkittävää on, missä määrin suuret ikäluokat jäävät sijoilleen. Tuleva kehitys vaikuttaa esimerkiksi palvelujen saavutettavuuteen ja järjestämiseen kunnissa sekä ikääntyneiden liikkumistarpeisiin ja siten kotona asumisen mahdollisuuksiin.


Kuva 1. Ikääntyneiden määrä yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä ikäluokittain (2014).
Lähde: VTJ/VRK 2015, SYKE 2015.

Kaupunkimaisten ja maaseutumaisten alueiden välisiä eroja koko maassa on tarkasteltu kaupunki-maaseutu -luokituksen avulla. 65 vuotta täyttäneiden asuminen maaseutumaisilla alueilla on muuta väestöä yleisempää, ja lisäksi se on kaikkein yleisintä vanhimmassa, yli 84-vuotiaiden ikäluokassa. Toisaalta kaikkein ikääntyneimmät asuvat useimmin myös sisemmällä kaupunkialueella lähellä palveluita.

Kuva 2. Ikääntyneet kaupunki-maaseutu -luokissa (2014).
Lähde: VTJ/VRK 2015, SYKE 2010.

Ympäristöministeriön rahoittama ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttama selvitys tukee Ikääntyneidenasumisen kehittämisohjelman 2013–2017 toteuttamista. Hankkeen seuraavassa vaiheessa tarkastellaan ikääntyneiden muuttoliikettä ja paikallaan ikääntymistä sekä etsitään voimakkaasti ikääntyviä alueita Suomen kaupunkiseuduilla. Analyysin pohjalta pyritään löytämään palveluiden kehittämiseen parhaiten soveltuvia alueita ikääntyneiden itsenäisen ja turvallisen kotona asumisen tukemiseksi.

Hankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksiin voit tutustua tarkemmin hankkeen nettisivulla.


Kirjoittajat työskentelevät Suomen ympäristökeskuksessa. Petra Reimi on korkeakouluharjoittelijana mukana Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa -hankkeessa. Satu Vesala työskentelee hankkeessa tutkijana ja Ville Helminen projektipäällikkönä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Mitä vanhoille kaivosalueille kuuluu?


Sonja Kivinen

Kaivostoiminta aiheuttaa monenlaisia muutoksia paikalliseen ympäristöön, maisemaan ja maankäyttöön koko elinkaarensa aikana mukaan lukien sulkemisen jälkeiset vaiheet. Kaivosalueen jälkihoidon tarkoituksena on tuotannon loputtua estää tai minimoida kaivoksen mahdolliset haitalliset vaikutukset ja saattaa alue tilaan, josta ei aiheudu haittaa ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Pyrkimyksinä on myös esimerkiksi paikallisiin oloihin sopiva maankäyttö tulevaisuudessa ja yleisen maisemakuvan huomioiminen. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina. Ennen nykyisten velvoitteiden voimaantuloa Suomesta löytyy suuri joukko vanhoja kaivoksia, joiden jälkihoito on toteutettu tämänhetkisen mittapuun mukaan puutteellisesti.

Miltä nämä vanhat kaivosmaisemat näyttävät? Millaista maankäyttöä vanhoilta kaivosalueilta ja niiden ympäristöstä löytyy? Entä mitä vanhoista kaivosalueista ajattelevat paikalliset asukkaat, eri elinkeinojen harjoittajat, turistit ja eri-ikäiset ihmiset? Tarkastelen muun muassa näitä kysymyksiä Tor ja Maj Nesslingin säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Kaivostoiminnan jälkeiset pitkäaikaiset maanpeitteen ja maankäytön muutokset”. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen TOKAT-hankkeen kanssa.

Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on koota tietoa maisemamuutoksista ja maankäytöstä vanhojen metallimalmikaivosten ympäristöissä, joissa toiminta on loppunut 1900- ja 2000-luvuilla. Tällaisia kaivoksia, yhteensä yli viisikymmentä kappaletta, sijaitsee erilaisissa luonnon- ja kulttuuriympäristöissä Varsinais-Suomesta Lapin tunturialueille asti. Alustavat tulokset osoittavat, että joukkoon mahtuu laaja kirjo monenlaisia vanhoja kaivosympäristöjä: kunnostamattomia, ränsistyneitä ”romuvarastoja”, teollisuusalueita, sukeltajien suosimia vedellä täyttyneitä avolouhoksia, virkistysalueita, valtakunnallisesti merkittäviä arvokkaita kulttuuriympäristöjä – ja uusia kaivoshankkeita.

Hankkeessa on tapaustutkimuksena kaksi vanhaa kaivosaluetta, Outokummun vanha kuparikaivosalue (Kumpu, Mökkivaara ja Keretti) ja Hannukaisen vanha rautakaivos Kolarissa. Tulevana syksynä keräämme mielipiteitä ja kokemuksia näiden alueiden läheisyydessä asuvilta ja toimivilta ihmisiltä Harava-kyselypalvelun avulla, jossa yhdistyvät perinteinen kyselylomake ja karttapalautejärjestelmä. Kyselyssä kartoitamme muun muassa positiivisia ja negatiivisia kokemuksia vanhoissa kaivosympäristöissä, mielipiteitä alueiden maisemoinnista ja jälkikäytöstä ja tiedon tarvetta kaivosten ympäristövaikutuksista. Kyselyyn vastanneet tarjoavat arvokasta tietoa toimintansa lopettaneiden kaivosten pitkä-aikaisista vaikutuksista paikalliseen maankäyttöön, mikä tunnetaan huonosti niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Kestävän kehityksen ja maankäytön näkökulmasta vanhoilla kaivosalueilla tulisi pitkällä aikavälillä pyrkiä ihmisen ja luonnon kannalta myönteisiin vaikutuksiin. Nykyisin sulkemisen suunnittelu ja sulkemisen jälkeisten ympäristövaikutusten ja riskien arviointi tulee liittää jo osaksi kaivoksen suunnitteluprosessia, sillä kaivoksen jälkihoitovaihe voi kestää jopa kymmeniä vuosia. Paikallisten toimijoiden kokemukset, mielipiteet ja kehittämisehdotukset vanhoista kaivosalueista auttavat ymmärtämään myös uusien kaivosalueiden vaikutuksia ympäröiviin alueisiin ja tukevat tulevaisuudessa suljettavien kaivosalueiden jälkikäyttösuunnitelmien tekemistä.




Kirjoittaja on maantieteilijä ja dosentti (ympäristönmuutos) Itä-Suomen yliopiston Historia- ja maantieteiden laitokselta. Hänen mielenkiintonsa kohteena ovat maankäyttöön ja ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet pohjoisilla alueilla.